‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

Uudet tuulet puhaltaa – vai puhaltaako?

· Blogi · Pehmeät taidot · Työ IT-alalla · Tuuli Pitkänen

Kesäloma päättyi jo yli kuukausi sitten, mutta arkeen paluu takkuaa edelleen. Loman jatkeeksi sairastuin koronaan ja siitä toipuminen on yhä kesken. Arki rullaa täysillä päälle ja tunnen jääneeni telaketjujen väliin jumiin.

Korona ei vienyt maku- tai hajuaistia, mutta liekö se vienyt tuntoaistin, kun mikään ei tunnu nyt oikein miltään. Luen päivittäin postauksia, kuinka uudet tuulet puhaltaa ja ihmiset hyppää innolla uusiin haasteisiin. Syksyhän on vuosittainen uudistumisen jakso, ja yleensä se on jollain tavalla sitä myös itselle.

Nyt tuntuu, että olen nivusia myöten kiinni mutaisessa suossa ja itikat vaan pörrää ympärillä tökkimässä, että eikö tästä kuivakkeesta nyt saa mitään mehukasta irti. Töissäkin kutsuin itse itseäni ”tien tukkeeksi”. Olen valahtanut itsealhon lätäkköön ja siinä nyt sitten istun, persaus märkänä huokailemassa. Ei tule mistään mitään ja voi minua reppanaa…

Muistutus: elämä

Yleensä syksy on sitä aikaa, kun ilmoittaudun kaiken maailman kursseille. Niin vapaa-ajan harrastuksiin kuin ammatillisiin lisäkoulutuksiin. Ostan kuntosalikortin ja raivaan kalenteriin tilaa aloittaa nyt vihdoin ja viimein pumppaamaan rautaa. Merkkaan viikoittaiset joogatunnit ja kerron miehelleni, kuinka nyt aloitetaan vihersmoothie-aamiaiset ja kasvispainotteinen ruokavalio. Muistetaan ne välipalat kokousten välissä ja ai niin, pitää lisätä muistutus puhelimeen taukojumpasta!

Jo ennen kesälomaa olin ehtinyt laittaa hakemukset kolmeen syksyllä alkavaan koulutukseen. Unohdin tyystin mennä elokuussa olleeseen valintakokeeseen. Toiseen koulutukseen en vaivautunut lähettämään ennakkotehtäviä. Olen sinänsä edelleen kiinnostunut kaikista näistä koulutuksista, ja se ehkä ongelmani onkin.

Olen sellainen tyyppi, jolla on jatkuvasti menossa joku uudistuksen kausi. Olen opiskellut viittä eri ammattia. Kaikista en toki ole valmistunut, kun olen jo siirtynyt seuraavaan. Olen muuttanut laskelmieni mukaan 24 kertaa. Olen aloittanut lukemattoman määrän eri harrastuksia, joihin innostus on laantunut muutaman viikon jälkeen. Jos on liian tasaista, tylsistyn. Jos on liikaa meneillään, hermostun. Tämä johtuu paljolti myös erityisherkkyydestä.

Sorrun myös aina samaan ansaan, että alan aikatauluttaa koko elämäni. Kuvittelen, että jos teen listoja ja merkkaan kaiken almanakkaan, asiat ikään kuin vaan hoituvat itsestään. Jääkaapin ovessa on listaus viikon aktiviteeteista ja kas, siitä ne vaan hyppäävät kehooni ja mieleeni autuaaksi tekemiseksi!

Oi kuinka ihanaa ja luontevaa onkin käydä salilla se vaadittavat neljä kertaa viikossa ja siihen päälle vesijuoksut, keramiikkakurssi, metsäkävelyt koiran kanssa, robotiikkakurssi, hyväksymistestauskurssi, tietoturvakurssi, sertifikaattitentti, floristikurssi (kyllä, tämäkin oli listalla), yrittäjyyskurssi (en edes tiedä minkälaiseksi yrittäjäksi nyt rupeisin, mutta kun ei koskaan tiedä), seminaarit ja assemblyt, verkostoitumislounaat ja työpaikan get-togetherit. Muista hammaslääkäri ja osta uusi kalenteri, jottei mikään vaan jää merkkaamatta.

Torkku päälle

Ja kuinkas kävikään: en ole tehnyt mitään. Juuri ja juuri olen saanut aamukahvit keitettyä ja rämpättyä itseni Teamsiin pakollisiin palavereihin. Huudellut aviomiehelle sohvalta, että tuotko villasukat jalkaan ja woltataanko lounasta. En ole edes teiden tukko, kun en käy missään. Sohvan suma pikemminkin. Sumautunut kasa tekemättömiä kalenterimerkintöjä, käyttämättä jääneitä ideoita, roskikseen tungettuja uusia tuulia ja haasteiden kohtaamista.

Mitäs sitten? Mitäs sitten, jos en teekään tänä syksynä mitään uutta? En ala opiskelemaan mitään. En ilmoittaudu kursseille, joissa jaksan käydä innostuneena sen kolme kertaa. En yritä kehittää itsestäni juuri nyt mitään IT-supergurua. En havittele painonnoston SM-mitalia ja suunnittele perustavani kukkakauppaa sivubisneksenä. Entä jos vaan teen sen mitä juuri nyt osaan ja mihin pystyn?

Kuulostaa aika huojentavalta.

5 responses to “Uudet tuulet puhaltaa – vai puhaltaako?”

  1. Mari Sinkkonen says:

    Huojentava. Ihana kirjoitus!
    Syksy on parhaimmillaan sellainen hämärän viltti jonne voi kääriytyä.. likaiset ikkunat, tavarakasat, kodin kaaos näyttää vähemmän ankaralta kun saa tunnelmoida hämärässä.

  2. Tuuli Ashurst-Pitkänen says:

    Tuo on totta! Tunnelmoin mieluusti hämärässä kynttilänvalossa 😊

  3. Caro says:

    Mahtava kirjoitus!

  4. Salla says:

    Tämä kirjoituksesi kolahti ja syvälle. Itse opettelen olemaan vähemmän suorittaja ja se on haastavaa. Nyt flunssa on hidastanut tahtia, muuten paahtaisin nytkin jossain oppimassa uutta.

  5. Tuuli Ashurst-Pitkänen says:

    Kiitos kommenteista! Välillä on hyvä antaa vaan olla 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *