Kiitos, mutta ei kiitos
· Blogi · Työ IT-alalla · Tuuli Ashurst-Pitkänen
Olen tässä viime viikkoina kiinnittänyt huomiota pariin ilmiöön. Pääosin selaillessani LinkedIniä. Ensinäkin olen hieman jopa huvittuneena katsellut avoimien työpaikkojen ilmoituksia. Vähän jopa naurahdin, kun olin kolmannen kerran lukenut lauseen ”Sykkiikö sydämesi…” milloin millekin. Sykkiikö sydämesi IT:lle? Sykkiikö sydämesi ohjelmistokehitykselle? Sykkiikö sydämesi monipuolisille tehtäville?
Mitä se sydämen sykkiminen ylipäätään tarkoittaa? Saanko rytmihäiriöitä kun innostun jostain niin paljon vai tarvitsenko beetasalpaajia jos alkaa liikaa stressi ja kiire painaa? Henkilökohtaisesti toivon, että se sydän sykkii ihan normaalissa tahdissa ja ihan muutoinkin.
Rekrytoinnin märkä läntti
LinkedInissä on tippunut tasaiseen tahtiin rekryviestejä testiautomaatio-tehtäviin, joihin olen kohteliaasti vastannut kiitos mutta ei kiitos, sillä olen nykyisessä työssäni oikein tyytyväinen. Eräs päivä kuitenkin tapahtui jotain, mikä oikeasti aiheutti sydämentykytyksiä: joku rekrytoija ihan soitti vanhanaikaisesti puhelimella.
En ole ilmoittanut LinkedInissä numeroani, ja rekrytoija oli käyttänyt resurssejaan etsiäkseen numeroni. Pyysin kohteliaisuudesta ja mielenkiinnosta lähettämään hänen esittelemänsä paikan speksit viestitse, ja vaikka eurojen kuvat kyllä hetkellisesti vilisi silmissä palkkatarjousta tuijottaessani, totesin kuitenkin kiitos mutta ei kiitos.
Mikä sitten vähän ärsyttää on se, että rekrytoijat aika usein jättävät prosessin tässä vaiheessa putoamaan kuin lokin pieraisun Kauppatorilla. Tippuu märkänä jäätelöä syövän turistin otsaan. Jos olet nähnyt vaivan, että kaivat sen puhelinnumeron jostain, soitat viestien aikakautena puhelusta järkyttyneelle henkilölle, esittelet ja markkinoit tarjolla olevaa paikkaa kaikin mahdollisin sanan kääntein, niin vie prosessi sitten kunnialla myös loppuun. Vastaa siihen Kiitos mutta ei kiitos-viestiin edes jotain. Se osoittaa ammattimaisuutta. Älä ole lokki.
Turistina yksisarvisten maailmassa
Itse tunnen edelleen ajoittain olevani turistina IT-maailmassa. Tällä viikolla pääsin aloittamaan uudessa roolissa Test Managerina sote-projektissa, ja entisenä terveydenhuoltoalan ammattilaisena olo tuntui siltä osin kotoisalta! Sitten taas toisaalta ensimmäiset päivät olen kokenut innostuksen lisäksi hämmennystä, eksyksissä olemista, jopa lievää paniikkia. Katsellut projektikartta kädessäni ympärilleni maamerkkejä etsien, koittaen sulautua mahdollisimman sujuvasti paikallisten joukkoon. Ihan muina naisina.
Projektien aloitukset ovat aina vähän pientä sekoilua. Onneksi matkakumppaneina on senioreita, jotka kertovat omia kokemuksiaan ja jakavat parhaat vinkkinsä. Yleensä iso apu on jo siitä, kuinka rennolla otteella kokeneemmat konkarit ottautuvat projekteihin. ”Kyllä se siitä alkaa lutviutumaan.” Ja niinhän se aina lutviutuu. Kyllä minä osaan, vaikken ole superihminen.
Tästä pääsenkin sitten seuraavaan huvitukseeni työpaikkailmoitusten suhteen. Niissä vilisee mitä monimutkaisempia ja älyttömämpiä titteleitä. Etsitään näitä yksisarvisia, IT-maailman supersankareita, ties minkälaisia loputonta intoa, motivaatiota ja pohjatonta ideapankkia pursuavia maailmanmestareita, joiden sydän sykkii yötä päivää koko IT-maailman mullistamiselle!
Bonuksena aivan tajunnanräjäyttävä työtiimi, niin kilpailukykyinen palkka, että sitä palkkaa ei voida lausua edes ääneen, viihtyisät toimistotilat kaupungin ytimen sykkeessä ja kahvikoneesta saa valita 36 eri vaihtoehdosta mieluisensa. EDM-biitti soi ilmoituksen taustalla ja työpaikkaa hakiessasi sinun ei tarvitse kuin lähettää interaktiivinen virtuaalitodellisuus-CV, sen jälkeen kun olet ensin täyttänyt seitsemän kertaa yhteystietosi, työkokemuksesi ja koulutuksesi.
Ihan hengästyttää, missä ne beetasalpaajat on?
Normaalia, kiitos
Henkilökohtaisesti arvostan monipuolista työtä. Missä saa tehdä omia kykyjään ja kiinnostustaan vastaavia tehtäviä. Saa kehittää omaa osaamistaan. Missä on tasapaino työlle ja muulle elämälle – sydämen sykkimiselle ihan muillekin elämän osa-alueille. Mukavat työkaverit ja rauhalliset työtilat. Missä annetaan kiitosta ja palautetta (niin positiivista kuin kehittävää, hyvässä hengessä). Missä ohjataan turistia oikeaan suuntaan eikä olla vaan lokkina kärkkymässä. Missä arvostetaan niin sanotusti ihan ”normaalia” työtä ja työpanosta, ja siitä maksetaan hyvin.
Etenkin kun olen lukenut viime aikoina myös useita burnout-kertomuksia. Kun alkaa korvissa huutaa kaamea uupumuksen kirkuna tai tunnet märän stressipläjäyksen ohimollasi, niin muista: sinun ei tarvitse olla yksisarvinen.
Useassa työpaikkailmoituksessa vaatimuslistatkin on järjettömän kovia. Odotukset liitävät sellaisissa sfääreissä, että täytyy todella olla jonkinmoinen albatrossi, että niihin yltää. Tuntuu, ettei mikään enää oikein riitä. Kokemusta pitää ensinäkin olla karttunut jo sen verran, että käytännössä olisit joutunut aloittamaan ekat duunit alakoulussa. Halutaan valmis paketti, joka osaa kaiken, tietää kaikesta kaiken ja tekee ainakin kolmen ihmisen työt. Olet liian juniori, tai ristiriitaisesti saatat olla liian seniorikin. Ja samalla ihmetellään, ettei osaajia löydy. Kyllä meillä osaajia on.
Minä en halua olla superihminen enkä IT-maailman taivaalla liihotteleva Feeniks-lintu. Mahdollisen burnoutin jälkeen varsinkin sitä joutuu sitten aikamoisesta tuhkapilvestä nostamaan itsensä takaisin lentoon. Ja sellainen yleinen maine IT-alalla kyllä on, siellä ajaa itsensä helposti loppuun. Voitaisiinko ajaa työn normalisointia, kiitos.
Hyvää ja kypsää analyysia Tuuli! Huumassa monet perusasiat helposti unohtuvat!
Jatka jalat maassa edelleen hyvää työtäsi!
Kiitos tästä tekstistä. Olen niin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Noiden epärealististen työpaikkailmojen takia suuri joukko potentiaalisia tulevia työntekijöitä jättää hakematta tehtävää sen naurettavan vaatimuslistan takia. Kuten kirjoittaja toteaa, voitaisiinko riittää ihan ihmisinä työelämässä supersankareiden sijaan sekä luoda jokainen osaltamme tasapainoa ja vakautta työpaikan ilmapiiriin ja kulttuuriin stressin, kiireen ja supersuorittajuuden sijaan?
Kiitos ihanista kommenteista! 🙂
Todellakin testiautomaatio on päivän sana, en viitsi edes kertoa SoMessa miten monesti minuakin rekrytoidaan milloin Madridiin ja Sveitsiin tai vaan kotoisasti jonnekin “x-toimialan isoon toimijaan”. Hyvä kirjoitus!