Uutta polkua testaamassa
· Blogi · Työ IT-alalla · Tuuli Ashurst-Pitkänen
Jos kuvailisin tätä erikoista ja monella tapaa merkityksellistä vuotta termillä “suurien muutosten vuosi”, se ei riittäisi alkuunkaan kuvaamaan kokonaisuutta. Olen ollut nyt vuoden töissä uudessa ammatissani, uudella urapolulla, suoraan koulun penkiltä Goforelle töihin pätkähtäneenä noviisina. Vuosi on ollut innostava ja jännittävä, välillä myös väsyttävä, mutta kaikkinensa yksi suurimpia vuosia koko elämässäni.
Minulta on vuoden aikana kysytty lukemattomia kertoja, miksi lähdin kahden korkeakoulututkinnon suoritettuani opiskelemaan vielä kolmatta ammattia. Lyhyt vastaus on, että ensimmäistä työtäni bioanalyytikkona en voinut enää fyysisistä syistä tehdä. En päässyt myöskään etenemään uralla kirjallisuustieteilijänä. Ennen koronaa olin siis tilanteessa, jossa täyttelin työttömyyskorvauslomakkeita ja yritin löytää uutta suuntaa ammatillisesti.
Kriteerit, jotka halusin tämän uuden suunnan täyttävän, olivat seuraavanlaiset:
- Työ, joka oikeasti kiinnostaisi. En pakottaisi itseäni tekemään mitään, mistä en oikeasti saisi jonkinlaista kiinnostavaa sisältöä elämääni.
- Hyvät työllisyysnäkymät. Työttömyys voi pahimmillaan lamauttaa, aiheuttaa identiteettikriisin ja pudottaa ihmisen toivottomaan kuoppaan.
- Palkkaus. Pienipalkkaisella alalla työskenneltyäni haaveilin oman talon ostosta, kunnollisesta autosta, ulkomaan matkoista ja ehkä jopa kesämökistä. Normaaleista unelmista, joihin minulla ei koskaan aiemmin ollut kunnolla varaa. Työttömyyden koettuani kaipasin kuitenkin ensisijaisesti taloudellista vakautta.
- Vapaus ja itsenäisyys. Olen työntekijä, joka haluaa tehdä töitä itsenäisesti porukassa. Niskaan hengittelevät pomot ja työntekijän kyttääminen eivät vie mihinkään. Työntekijän panokseen on luotettava, ja silloin saan itsestäni myös parhaimman panoksen irti.
- Etätyömahdollisuus. Liittyen myös edellä mainittuun, vapaus oman työn organisoimisesta. En voi fyysisistäkään syistä aina olla lyömässä kellokorttia tiettyyn aikaan. Lisäksi elämään kuuluu paljon muutakin kuin työ – liukuva työaika ja mahdollisuus tehdä töitä mistä käsin vaan mahdollistavat niin paljon! Itselleni tämä on yksi olennaisimmista seikoista myös parantamaan omaa työhyvinvointia ja sitä kautta työtehokkuutta.
- Tiimi. Vaikka nautin itsenäisestä työstä, työporukka on kuitenkin työelämän sydän. Varsinkin korona-aikana eniten kaipasin fyysisiä kahvituokioita Teams-tapaamisten väliin. Tiimiltä paitsi oppii ammatillisesti valtavasti, se tuo myös tarvittavaa lämpöä työmaailmaan.
En vielä alkuvuonna 2020 tiennyt testiautomaatiosta yhtään mitään. IT-ala muutenkin oli minulle kaukainen. Mielikuvani koko alasta perustuivat pitkälti 90-luvun IT-kuplaan, Nokiaan, tietokonenörtteihin ja kravatit vinossa pörssikäyriä tuijottaviin miehiin. En ole koskaan ollut kiinnostunut koodaamisesta ja ainoa tietokonepeli, mitä lapsena pelasin, oli Bubble Bobble rämällä Commodore 64:lla, jota sai muutaman minuutin välein hellästi hakata saadakseen pelin jatkumaan.
Yhtäkkiä kaikkialla puhuttiin koodaamisesta, ja aloin huomata mielikuvienikin murenevan. Naisetkin alkoivat kertoa työuristaan teknologian parissa, tietokoneharrastuksistaan ja koodauskursseista. Testiautomaation löysin lopulta sattumalta, kun googletin lisätietoa koodauksesta puhtaasta uteliaisuudesta. AW Academyn intensiivikoulutuksen haku oli juuri käynnistynyt. Otsikossa kysyttiin mm. ”Oletko kiinnostunut ongelmanratkaisusta? Onko sinulla luova ja tutkiva mieli? Etsitkö uutta urapolkua?” Vastasin kaikkiin kysymyksiin ääneen ”kyllä” ja siitä se ajatus sitten lähti. Ajattelin, etten ainakaan mitään menetä hakiessani mukaan.
Monivaiheisen hakuprosessin jälkeen sain eräänä päivänä soiton, että minut oli hyväksytty koulutukseen. Koin yhtä aikaa iloa, hämmennystä ja jännitystä. Mutta ennen kaikkea tiesin tämän olevan jonkun suuren uuden alku. Ja en toden totta ole menettänyt mitään, päinvastoin olen saanut koulutuksen ja uuden työn aloituksen jälkeen niin paljon!
Verratessani vaatimuslistaani nyt tähän päivään, olen saanut:
- Työn, joka todella kiinnostaa ja innostaa. En vielä vuosi sitten voinut kuvitella, kuinka paljon tähän mennessä olisin jo oppinut ja millainen kehityskaari minulla on ollut. Miten valtavaa onnistumisen ja ilon tunnetta saa, kun projektissa onnistuu tai saa ratkaistua jonkun pienenkin ongelman, mihin on käyttänyt monta päivää aivonystyröitään. Tietysti on päiviä, jolloin stressaa, on kiirettä ja kokee huijarisyndroomaa. Työ on kuitenkin mielenkiintoista, monipuolista ja jatkuvaa uuden oppimista ja löytämistä.
- Töitä ja valinnanvaraa riittää. Testiautomaation voisi sanoa olevan tällä hetkellä kuumaa kamaa. IT-alalla pyyhkii muutenkin hyvin ja alalla on niin sanotusti työntekijän markkinat.
- En tee enää töitä matalapalkkaisella alalla. Voin unelmoida ja myös toteuttaa haaveitani, ja vuosien taloudellisten ongelmien kanssa painittuani tämä työ mahdollistaa myös tasapainon sillä saralla. Yksi stressin aihe vähemmän.
Tiimini on minulle oikea lottovoitto! Pääsin mukaan työporukkaan, jossa saan tehdä hyvinkin itsenäisesti töitä, aina kuitenkin tiimin tuki ja apu lähellä. Työni puhuu puolestaan ja esihenkilöni ovat kuuntelevia, rentoja ja luottavia tyyppejä. Työkavereilta saa aina tarvittaessa jeesiä tai ihan vaan henkistä tsemppausta. - Saan itse päättää missä ja miten työskentelen. Työpaikallani lanseerattiin koronan myötä työnteon malli, johon kuuluu neljä eri tyyppiä: toimiston pesänrakentaja, huomisen hybridityöläinen, liikkeessä oleva nomadi ja itsenäinen etäilijä. Itselleni etätyömahdollisuus on elinehto ja monella tapaa soveltuvin muoto. Voin myös tilanteen mukaan tehdä töitä mökiltä tai vaikka junasta käsin, ja kun kotona seinät kaatuu päälle sovin kollegan kanssa työpäivä- ja lounastreffit toimistolle.
- Olen saanut uusia ystäviä.
- Itseluottamukseni on kasvanut ja olen löytänyt sekä vahvemman identiteettini että täysin uusia puolia itsestäni.
- Olen päässyt yhdistämään tutkijaluonteeni taiteelliseen luovuuteeni. Työni vaatii välillä sekä eriskummallistakin mielikuvitusta että tarkkaa järjestelmällisyyttä. Aiempi työurani ja koulutukseni eivät missään nimessä ole menneet hukkaan. Päinvastoin olen hyötynyt valtavasti laboratoriotyössä iskostuneesta pikkutarkkuudesta ja organisointikyvystä.
- Olen myös saanut mahdollisuuden kirjoittaa nykyisessäkin työelämässäni, mikä on minulle suuri intohimo!
- Olen saanut valtavasti uutta inspiraatiota niin muilta alanvaihtajilta kuin yleisesti naisilta IT-maailmassa. Se motivoi ja kannustaa. En ole oikein koskaan kuulunut mihinkään ammatilliseen- tai harrastusporukkaan, ja Mimmit koodaa-ryhmä on tuonut minulle uutta perspektiiviä monessa mielessä. Tasa-arvoasiat ovat kaikessa muodossa minulle sydämen asioita.
Työn kautta olen löytänyt myös tasapainoa muuhun elämään. Yritin ensimmäisinä kuukausina olla täydellinen työntekijä ja oppia kaiken hetkessä. Se väsytti nopeasti. Opin, ettei minun tarvitse tehdä 100 % täydellisesti joka päivä. En opi kaikkea kaikesta joka tapauksessa. Aloin laittamaan läppärini työpäivän jälkeen kaappiin piiloon ja lähdin metsään keräämään sieniä tai uimahallille polskimaan. Teen vapaa-ajallani täysin muita juttuja ja vaikka nautin työstäni, se ei kuitenkaan määrittele minua tai elämääni.
Kaiken kaikkiaan elämäni on muuttunut paljon siitä, kun täyttelin niitä työttömyyskorvauslomakkeita ja mietin mitä ihmettä alkaisin tekemään. Se vaati paljon energiaa ja sinnikkyyttä, koulutusta en voi sanoa helpoksi. Puhtaasti koodaria minusta ei tullut eikä tule, ideaalimaailmasta huolimatta kiroilen edelleen Python-kirjastojen kanssa. Mietin myös, että jaksaisinko aloittaa jälleen uuden uran vai jatkaisinko työhakemusten sarjatuotantoa. Onneksi en jatkanut. Pari kuukautta uuden työn aloittamisen jälkeen minua kysyttiin mukaan sisäiseen Test Manager-koulutukseen, koska olisin siihen kuulemma sopiva tyyppi. Uskalsin vastata empimättä ”ehdottomasti!”
Tällainen oli minun uuden polkuni alku. Jatkossa esittelen lisää työtäni ja mitä päiväni käytännössä pitävät sisällään. Haluan puhua myös esimerkiksi ammatin vaikeista puolista, työhyvinvoinnista ja kuinka itse erityisherkkänä käsittelen stressiä. Siinä auttaa muun muassa pysähtyminen ja itselleen kysymyksen esittäminen: Mitäs kaikkea olet jo vuoden sisällä tehnyt, oppinut ja osannut?
Tuuli
