‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

Uskallus uuteen – kuinka valita juuri sinulle sopiva työpaikka

· Blogi · Työ IT-alalla · Tuuli Ashurst-Pitkänen

Uskallanko ottaa hypyn tuntemattomaan? Kannattaisiko kuitenkin jäädä nykyiseen työhön? Pitäisikö odottaa vielä parempaa tilaisuutta? Mistä tiedän mitä valita? Entä jos teen väärän päätöksen?

Näitä kysymyksiä pohtii varmaan jokainen jossain vaiheessa omaa uraansa. Mistä tosiaan tietää, että päätös – oli se sitten mitä tahansa – on oikea? Eihän sitä varmaksi voi tietääkään kuin kokeilemalla. Osa meistä pohtii kaikki mahdolliset skenaariot ja vaihtoehdot tarkkaan, tekee harkintaa pitkään ja hartaasti listaten plussia ja miinuksia. Osa uskaltautuu yksinkertaisesti kokeilemaan perstuntumalla, meni syteen tai saveen. Päätös lähteä kokeilemaan uutta työtä on aivan yhtä iso päätös kuin jäädä nykyiseen. Tai mistä tietää mikä on paras vaihtoehto esimerkiksi ensimmäiseksi alan työpaikaksi, kun kokemusta eikä tietoa vielä ole?

Moni myös saattaa miettiä etenkin uransa alkupuolella, että onko paras vaihtoehto kerryttää kokemusta yhdessä työpaikassa mahdollisimman pitkään ja sitoutuen, vai kerätä oppia monipuolisesti laajalta skaalalta erilaisista paikoista ja tehtävistä? Tämä varmasti riippuu siitä, mihin urallaan tähtää ja millaisessa roolissa haluaa tulevaisuudessa työskennellä. Ja millainen on persoonana. Itse näen asian niin, että sitoudun työhöni niin kauan kun se antaa minulle jotain, opin ja kehityn, ja koen työni merkitykselliseksi. Myös työilmapiiri, palkkaus, kollegat ja johtaminen ovat seikkoja, jotka vaikuttavat työhön ja työssä kehittymiseen vahvasti. Uran on kuitenkin mentävä eteenpäin tavalla tai toisella, muuten se alkaa maistua pahvilta.

Persoonallisuuden piirteitä ja perstuntumaa

Linkittäisin persoonan merkityksen suurena tekijänä urakehitykseen ja valintojen tekemiseen. Esimerkki: vaihdoin hyvästä työstä toiseen työpaikkaan, koska halusin kehittää osaamistani laajemmin ja siihen tarjottiin mahdollisuutta. Minulla oli vatsassa epävarma tunne päätöksestäni. Kuulin kuitenkin ylistäviä kommentteja ja kehuja kyseisestä työpaikasta, joten hiljensin tuon sisäisen epävarmuuden. “No jos muut näin sanoo niin pakkohan sen on sitten näin olla…” Ongelmakohta olikin se, että kommentit tulivat henkilöiltä, jotka olivat hyvin erilaisia persoonia ja tyyppejä kuin minä. Työpaikka ei yksinkertaisesti vastannut sitä, mitä minä henkilönä ja työntekijänä tarvitsin. Olin aivan kala kuivalla maalla.

Uskalsin ottaa hypyn tuntemattomaan. Mutta en uskonut omaan sisäiseen tunteeseeni. Kaduin päätöstäni: “Olisi pitänyt jäädä vanhaan työhön. Miksi ihmeessä lähdin hyvästä työstä? Mitä nyt teen? Hävettää ja nolottaa, mitä kaikki nyt ajattelee. Näyttää huonolta CV:ssäkin.” Noh, loppu hyvin kaikki hyvin. Kuukautta myöhemmin aloitin täysin erityyppisessä firmassa, koska kuuntelin tunnetta mikä minulle jo työhaastattelussa tuli. Ja vitsit, että se on mahtava tunne, kun oma työ ja yrityskulttuuri ovat kohdillaan!

Ensimmäistä alan työpaikkaa etsivillä voikin olla sitten se tilanne, että kunhan pääsee jonnekin. Kriteerit eivät välttämättä ole korkealla, jos joutuu junnu-paikkoja metsästämään koirien ja kissojen kanssa. Yleistäen uskallan sanoa, että paikat, jotka tarjoavat junioreille monipuolisia mahdollisuuksia uralla etenemiseen tekevät lähtökohtaisesti jo jotain oikein. Ja kun saa jalkaa oven väliin niin kaikki helpottuu sen jälkeen. Myös rekrykoulutukset, joissa ensimmäinen työpaikka on jo koulutukseen hakiessa tiedossa ovat hyvä väylä, sillä yritykset ovat näihin sitoutuneita.

Paljon kysymyksiä, mistä niihin vastauksia?

Uskallanko ottaa hypyn tuntemattomaan? Uskalla vaan, mutta ei kannata kuitenkaan ihan päättömänä mennä. Kysele kokemuksia, mutta pyydä konkreettisia esimerkkejä, jotka kertovat oikeasti jotain. Mitä lisäarvoa tuo hyppy antaa suhteessa nykyiseen? Mitä mahdollisuuksia se sinulle avaa? Viekö se lähemmäs tavoitettasi? Tai jos et tiedä tavoitettasi, olisiko se kokeilemisen arvoinen vaihtoehto?

Kannattaisiko kuitenkin jäädä nykyiseen työhön? Mieti, mitä nykyinen työsi ja roolisi sinulle antaa. Nautitko työstäsi? Mitkä seikat saavat sinua pohtimaan lähtemistä? Oletko selvittänyt vaihtoehtoja nykyisessä työssäsi? Jos olet tylsistynyt, niin ehkä jo muutokset nykyisessä roolissa tai yrityksen sisällä voivat auttaa. Tunnetko kuuluvasi joukkoon? Kuunnellaanko sinua? Saatko arvostusta työstäsi? Tunnetko itse vaikeuksia sitoutua työnantajaasi – ja jos tunnet, mistä luulet sen johtuvan?

Pitäisikö odottaa vielä parempaa tilaisuutta? Jos olet kovin epävarma, ehkä miettisin vielä. Toisaalta sinua voi sitoa myös puhtaasti jännitys ja uuden pelko. Pohdi syitä, miksi epäröit. Kysele vastauksia auki oleviin kysymyksiin ja kaikkeen epäselvään. Työnantajan velvollisuus on myös kertoa juurta jaksain esimerkiksi vastuistasi, mahdollisuuksistasi, velvollisuuksistasi, kulttuurista jne. Ja hyvät työnantajat tekevät sen myös mielellään. Henkilökohtaisesti pidän hyvin epämääräisiä ja ympäripyöreitä vastauksia varoituksen merkkinä.

Mistä tiedän mitä valita? Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. Priorisoi myös tuota listaa, koska harvassa työpaikassa saat ihan kaiken. Pohdi millainen tyyppi olet. Tarvitsetko sparrausta, pohdintaa eri näkökulmista, faktuaalista tietoa, vai haluatko vain sen perstuntuman, että tämä se on. Oletko introvertti vai ekstrovertti: ota selvää firman työkulttuurista. Millaista tukea saisit? Onko toimisto sinulle tärkeä vai tarvitsetko ehdottomasti täyspäiväisen etätyön? Millaiset koulutus- ja etenemismahdollisuudet ovat? Onko yrityksellä selkeä strategia? Millainen historia firmalla on? Onko heitä esim.palkittu jollain saralla? Onko palkka sellainen, että olet siihen oikeasti tyytyväinen? Kerrotaanko palkkakehityksestä avoimesti? Millaisia kysymyksiä työhaastattelussa kysytään ja kuinka rekryprosessi on yleisesti ottaen hoidettu? Millainen kuva sinulla on yrityksestä? Mitä tunteita sinulla herää?

Entä jos teen väärän päätöksen? Ei se haittaa. Mahdollisuuksia tällä alalla riittää ja väärätkin valinnat voivat osoittautua jollain tavalla oikeiksi. Seuraavalla kerralla tiedät taas vähän enemmän. Saatat yhtäkkiä ollakin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Uskalla luottaa, uskalla kokeilla, uskalla myös kyseenalaistaa ja kuunnella niin faktaa kuin perstuntumaa. Uskalla tehdä omat päätöksesi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *