Mitä, missä, miten – kommunikoinnin lyhyt oppimäärä
· Blogi · Pehmeät taidot · Tuuli Pitkänen
Alanvaihtajana olen saanut kiitosta siitä, että osaan puhua teknologiasta ja IT-asioista hyvin suoraviivaisesti ja selkeästi. Johtuu ehkä siitä, että en oikein ymmärrä insinöörikieltä ja olen joutunut itsekin opettelemaan perusteista lähtien. Monesti tällä alalla käytetään turhan kompleksisia termejä, liian monitasoisia selityksiä ja pyritään vaikuttamaan ulospäin jotenkin coolilta. Tungetaan englantia sinne, missä suomen kielellä saisi asian huomattavasti yksinkertaisemmin ilmaistua tai upotaan niin syvälle lyhenteiden ja slangitermien viidakkoon, että lauseet alkaa kuulostaa lähinnä joltain morsekoodilta.
Myös kieli muuttuu ajan saatossa, ja ihmisethän yleisesti ottaen puhuvat nykypäivänä eri tavalla kuin vaikka 80 vuotta sitten. Nuorille käytetään ihan eri ilmaisuja kuin vanhemmalle väestölle. Nykypäivän nuorethan ovat syntyneet teknologian maailmaan, kun taas esimerkiksi oma isäni ei tajua hölkäsen pöläystä mitä minä työkseni teen. Huomaan eron myös siinä juttelenko IT-alalla työskentelevälle ystävälleni vai sen kaverin kanssa, joka soittaa minulle, että miksi telkkarin signaali ei näy (koska IT-ihmisethän tietää aina myös kaiken televisioista).
Se, mitä puhutaan on sidoksissa aina myös siihen henkilöön tai ryhmään, jonka kanssa keskustellaan. Ikäryhmien lisäksi kieli on erilaista perheen ja ystävien vs. kollegojen, yrityskumppaneiden tai asiakkaiden kanssa. Ihmiset yleisesti ottaen ovat erittäin kyvykkäitä huomioimaan eri tilanteet ja mukauttamaan kommunikointia sen mukaiseksi. Joskus kuitenkin jää jokin teknologiafiltteri päälle tai alan tiimipalaverissa selittää jotain henkilökohtaisia tuntemuksiani euroviisutappiosta. Ja se on ihan ok.
Eleillä, ilmeillä ja väreillä on väliä
Sen lisäksi mitä sanotaan, tärkeää on myös miten sanotaan. Itse törmään aika usein imperatiiviin eli käskytapaan. Käsketään tekemään jotain. Suomen kielessä on neljä tapaluokkaa, ja kuten jo tuo termi kertookin, ne ilmaisevat tapaa suhtautua toimintaan. Esimerkiksi ”Tee tämä asia” vs. ”Tekisitkö tämän asian?” Jälkimmäinen on konditionaali eli ilmaisee ehdollisen tekemisen. Aika vissi ero, eikö?
Sitten on yleiset äänenpainot, eleet ja ilmeet. Nykyään ollaan niin vähän kasvotusten tekemisissä, että eleet ja ilmeet jäävät ainakin mustilla Teams-ruuduilla tyystin pois. Jää vain sanat ja äänenpainot. Suomalaisessa kulttuurissa ei haluta näyttää naamavärkkiä kuin pakon edessä se 10 sekuntia ruudulla vilauttaen. Kuulun itsekin tähän joukkoon. Tästä syystä onkin erityisen tärkeää kiinnittää huomiota siihen missä keskustelua käydään. Kasvotusten kommunikointi on suoraviivaisen vastavuoroista, koska et vaan voi juosta kesken lauseen piiloon sermin taakse. Toinen voi nähdä eleistäsi ja ilmeistäsi paljon mitä et sano ääneen.
Keskustelu kirjallisesti on taas puolestaan aivan oma lajinsa. Henkilöt voivat olla puheessa täysin samoilla leveleillä, mutta kirjallinen ulosanti voi puolestaan olla kuin yö ja päivä. Kirjaimien välistä/väliin saattaa poimia/viljellä jotain sinne kuulumatonta tai tekstiä voi lukea/kirjoittaa sen hetkisellä omalla päänsisäisellä äänensävyllään. Emojit, nuo nykypäivän hieroglyfit, ovat tulleet arvoon arvaamattomaan, jopa bisnesmaailmassa. Joskus, kun saa johonkin tärkeään työhön liittyvään kysymykseen vastaukseksi pelkän hikinaama-emojin, saatan hengitellä pari kertaa syvään.
Erityisherkkänä tartun pienimpiinkin väreisiin (tai niiden puuttumisiin). Jos tänään jollain on äänenpaino erilainen kuin mitä se oli eilen, kiinnitän siihen heti huomiota. ”Onkohan sillä huono päivä tänään?” tai ”ai miten iloisesti alkoi tämä aamu”. Sillä on merkitystä. Jos olen itse herännyt väärällä jalalla koitan pysytellä mahdollisimman hissukseen aamun, koska en jaksa näytellä enkä halua kuitenkaan jakaa muille omaa aamukiukkuani. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö voisi sanoa ääneen, että ”hei, tänään on vähän huono päivä”, monesti se jo itsessään laukaisee jonkin jännitteen ja lisää myös ymmärrystä.
Voisiko olla ihan vaan mukava, kiitos
Oma lukunsa on sitten selkeä töykeys. Siihenkin olen aivan turhan usein törmännyt. Joko ei jakseta olla kohteliaita, koska se vaan koetaan turhana (?) tai ollaan vaan välinpitämättömiä. Joskus unohdetaan, että siellä ruudun takana kaikki ollaan oikeita ihmisiä tunteineen. Oli miten kova bisnesmaailma tahansa kiireineen, stresseineen ja dediksineen, niin ikinä ei pitäisi unohtaa inhimillisyyttä, kohteliaisuutta ja yleisiä käytöstapoja. Joskus sille voi itse sokaistua eikä edes tiedä olevansa tyly. Joskus ei välitä. Joskus se näkökanta on niin itseensäpäin kääntynyt, että tuijotetaan vaan omaa napaa eikä huomioida muuta sen ympärillä.
Oma tapa ei aina ole myöskään ainoa, tai paras tapa. Paras tapa kommunikoida on (yrittää) löytää yhteinen sävel, vaikka taajuudet olisivatkin eri alueilla. Jos toinen selittää asiat juurta jaksain kiitoksilla, kohteliaisuuksilla ja nauruhymiöillä kuorrutettuna, ja saa vastaukseksi ”ok”, niin kyllä ne hymynaamat sieltä ropisee pois. Jos taas tulee käskylitaniaa kuin rynnäkkökiväärin piipusta konsanaan, niin eipä siinä paljoa tee mieli kiitoksia jaella. Hymähdyksiä, tympääntyneitä huokailuja ja ärsyyntyneitä kitalaki-tapailuja unohtamatta.
Positiivisempi puoli on se, kun toisen nauru tarttuu, stressaantuneiden rivien välistä saa niitä pieniä huumorin palasia kesken palaverin tai kun saa ihan puhtaat kehut hyvin tehdystä työstä. Joskus riittää ihan vaan kiitos. Välillä ihmettelen, minne ovat kadonneet ihan peruskohteliaisuus, ystävällisyys ja mukavuus.
Englannin kielen ehdottomasti paras sana on please, johon valitettavasti meidän kauniissa kielessämme ei ole vastinetta. Se voi olla ole hyvä, kiitos tai anteeksi. Aiemmin mainitsemani konditionaali käy vastineeksi ihan hyvin: Haluaisitko sinä puhua kollegalle kauniisti? Sanoisitko tänään kiitos? Kysyisitkö kaverilta, että pidetäänkö kahvitauko? Nauraisitko itsellesi, kun sähläsit palaverissa? Sanoisitko anteeksi, kun kommentoit ajattelemattomasti? Pyytäisitkö kaiken kiireen, stressin ja ärsyyntymisen keskellä, että voisiko joku auttaa? Olisitko vaan mukava ja ystävällinen?
Leave a Reply