‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

Saavutat mitä vain, kun annat sille aikaa

· Blogi · IT-alan teemat · Työ IT-alalla · Sanna Hyvönen

ICT-alalla työskentelevä isä näytti Reetalle jo nuoresta lähtien millaista työ teknologian parissa todellisuudessa on. Tämän kasvuympäristön avulla hän innostui tulevaisuudesta toimia alalla – päätös opiskella IT-insinööriksi syntyi 12-vuotiaana, vei määrätietoisesti eteenpäin ja myös motivoi haastavissa hetkissä. Nykypäivään mennessä Reetta on tehnyt vahvaa työtä alan moninaisuuden puolesta, saanut kannustavaa palautetta ja hänet äänestettiin Mimmit koodaa palkinnon saajaksi keväällä 2024.

Yleisesti Reetta (36) mainitsee ICT-alan olevan mukava ja monipuolinen, jossa pääsee koettelemaan taitojaan. Teknologia toimii tärkeässä roolissa muun muassa kommunikoinnin suhteen ja sen kehittämistyö luo päiviin merkityksellisyyttä.

“Aiemmassa työpaikassa pystyin olla mukana vaikuttamassa parempiin palveluihin, jotta esimerkiksi turvallisuusalan ja sairaanhoidon tekniikasta tuli yhä nopeampaa, sujuvampaa ja turvallisempaa.”

Työvuosien kertyessä ajatus aloittaa rooli vaikuttajana ja kertoa alan mahdollisuuksista kasvoi. Hänellä oli paljon sanottavaa ja työkaverit muodostuivat lähinnä miehistä. Jälkimmäisen muuttaminen oli hänelle yksi motivoimmista tekijöistä lähteä tekemään työtä asian eteen.

Edellä mainittujen lisäksi Reetta haastatteli YAMK-opinnäytetyötä tehdessään useiden alanvaihtajanaisten kokemuksia. Moni kertoi opinnoissaan ilmaisseensa kiinnostuksensa teknologiaan, mutta heidät kuitenkin ohjattiin “sukupuolelleen sopivampien” alojen pariin. Reetta toteaakin, että on koulujen vastuulla ohjata oppilaita eri aloille ilman stereotypioita.

“Aloittaessani vaikuttamistyötä ajattelin, että jos edes muutama nainen kokee tekemäni työni hyödylliseksi, se riittää”.

Kovaa työtä ja inspiroivaa palautetta

Nyt neljä vuotta vaikuttamistyötä tehneenä Reetta on saanut kannustavia viestejä useilta kymmeniltä naisilta. Kehuja tulee hänen tavastaan sanoittaa asioita ääneen, levittää alan tietoisuutta sekä kertoa omista kokemuksista ja näkemyksistä.

Reetta mainitseekin, että vaikuttamistyö on tehokkaimmillaan, kun sitä tekee riittävän monessa kanavassa. Omissa kanavissaan hän luo turvallisemman tilan, jossa annetaan esimerkkejä, tuodaan esiin alalla työskenteleviä timantteja ja tuetaan seuraajia pohdinnoissaan. Tästä esimerkkinä Reetan oma “Hyppää pinkkiin Teslaan” YouTube-sarja, jonka jaksoissa ICT-alalla työskentelevä vieras keskustelee hänen kanssaan alaan liittyvissä teemoissa.

Reetan innovatiivisuus syntyy uskalluksesta kokeilla. Kokemuksen myötä tulee tehokkaammaksi, mutta se vaatii silti aikaa, suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Toisin sanoen, se ei tule helpolla. Lisäksi negatiivisia kommentoijia löytyy toisinaan. Vaikka ne ovat ikäviä, ne tulee jättää omaan arvoonsa ja antaa olla vaikuttamatta liikaa – jos aina miettisi mitä muut miettii, jäisi moni asia tekemättä.

“Some voi antaa virheellistä kuvaa, että joillekin asiat olisivat luonnostaan helppoja tai jollain olisi tosi vaivatonta jatkaa urapolulla ylöspäin. Väitän, että johtorooleissa olevien naisten ura ei ole tullut helpolla kenellekään, kun asiaa lähtee tarkemmin selvittämään.”

Positiivisena näkyy vaikuttamistyön voima ja palkitsevuus: Reetta saa palautetta työstään reaaliajassa. Vaikuttamistyötä hän on tehnyt nimenomaan teknologiapainoitteisesti ja välillä tulee palautetta, että esiin tuodut aiheet ovat nostaneet vastaavia ilmiöitä esiin myös muilla aloilla. Lisäksi työnantaja suhtautuu vaikuttamistyöhön positiivisesti ja kollega on osaamisellaan tukenut yhdessä tulevaisuuden projektissa, joka paljastetaan myöhemmin.

Tämä kaikki näkyy kevään 2024 Mimmit koodaa palkinnon ehdotuslomakkeella, jossa Reetta nousi esiin selkästi. Perusteluissa toistuu muun muassa kuinka hän on tehnyt ICT-alasta helpommin lähestyttävämpää, inspiroinut ottamaan askeleita kohti alaa sekä antanut konkreettisia ja rehellisiä vinkkejä urapolun aloittamiseksi.

 

Reetta Siltasalmi-Kautto.

Reetta oli puhujana syksyn 2023 virtuaalitapahtumassa, kuva kulisseista.

 

Mistä rohkeus tähän kaikkeen?

Reetta kuvailee olevansa luonnostaan rohkea persoona, joka tekee nopeita päätöksiä.

Hänellä on ihmisiä ympärillä, joihin pystyy luottamaan ja jotka tukevat hetkissä joissa esimerkiksi epäilee itseään. Reetta rohkaisee myös muita keräämään ympärilleen juuri niitä ihmisiä, jotka innostuvat yhteisistä asioista ja saavat jatkamaan vaikeissa tilanteissa. Kun näkee ympärillään muita vertaisia, se rohkaisee ja auttaa tavoittelemaan unelmia alalla.

Rohkeus syntyy myös aiheen tärkeydestä ja innostavuudesta. Kun niiden yhteisarvo on korkealla, se voittaa tekemistä estävän pelon.

Reetan top 10+1 vinkit uraansa aloittavalle (ja miksei muillekin)

  1. Ole periksiantamaton ja elä luovuta, vaikka tuntuisi siltä. Vaikeita hetkiä tulee esimerkiksi työnhaussa. Päänsisäinen kamppailu on se vaikein osuus.
  2. Jos tykkäät jostain asiasta, löydät oman paikkasi aivan varmasti, kun annat sille aikaa ja teet työtä sen eteen.
  3. Usko itseesi, luota omiin kykyihisi ja polkuusi.
  4. Hyvä taustatuki on tärkeää. Luo yhteisöä ja etsi “luottopakkeja” ympärillesi.
  5. Jos haluat tehdä jonkin asian, ota siitä selvää omatoimisesti. Sillä saat hyvän pohjan urallesi.
  6. Voit tehdä mitä haluat, kun teet sen ajan kanssa. Esimerkiksi jos olet nyt floristi, et todennäköisesti ole ensi viikolla ICT-alan ammattilainen. Kannattaa myös verrata tilanteita realistisesti. Verrattuna 25- ja 36-vuotias omaavat väkisinkin erilaisen tieto- ja kokemustaustan.
  7. Urasi alussa et todennäköisesti voi valita työpaikkaasi, vaan on otettava se mitä tarjotaan. Myöhemmin osaamisesi kasvettua, voit paremmin valita työpaikkasi.
  8. Työelämässä asiantuntijuus kehittyy yllättävän nopeasti. Ensimmäisten vuosien aikana moni asia helpottuu ja voit kehittyä ammattilaisena paljon.
  9. Jos et sano ajatuksiasi ääneen, et myöskään pääse eteenpäin. Vaikka esihenkilö olisi kuinka hyvä työssään, hän ei voi tietää ajatuksiasi.
  10. Jos tunnet olevasi jossain hyvä, todennäköisesti olet myös sitä. Muista, ettet ole koskaan valmis.

+1. Myös vaikea polku voi olla menestyksekäs.

Haastattelimme

Reetta Siltasalmi-Kautto
Agile Project Lead & Business Developer
Siili Solutions

 

Taustaa

36-vuotias Reetta on toiminut alalla 15 vuotta. Työssä häntä motivoi muun muassa halu kehittyä, mahdollisuus vaikuttaa työpäivien monipuolisuuteen sekä mahdollisuus hyödyntää omaa tietotaitoa. Hän kasvoi rooleissa ylöspäin Erillisverkoilla liki kymmenen vuoden ajan ja vuosi sitten hän aloitti työskentelyn Siilillä.

Reetta sai vuoden 2024 Mimmit koodaa palkinnon tekemästään työstä IT-alan hyväksi. Paljon onnea Reetta!

Voit lukea palkinnosta tämän Software Finland ry:n tiedotteen avulla.

Löydät hänet näistä kanavista

Instagram: @reettasiltasalmi ja @glitter.inssit
LinkedIn: Reetta Siltasalmi-Kautto
TikTok: @reettasiltasalmi
YouTube: Hyppää pinkkiin Teslaan

Reetan opinnäytetyö: Miten tukea IT-uran alussa olevia naisia kohti huippuasiantuntiijuutta?

 

Jaamme seuraavan palkinnon ensi vuonna. Kuka alalla oleva tulisi nostaa esiin? Kuka on tehnyt työtä alan eduksi? Voit ehdottaa vuoden 2025 palkinnonsaajaa tämän lomakkeen avulla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *