‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

Motivaatiopopparit ja tomaattikellot

· Blogi · Opiskelu IT-alalla · Mari Sinkkonen

(Eli hyväksikoettuja vinkkejä miten säilyttää motivaatio itseopiskelun ja etäluentojen parissa.)

On aamu, istun rappusilla ja nautin auringosta. On tulossa kaunis, aurinkoinen päivä. Sellainen päivä jona olisi ihanaa pulahtaa järveen uimaan tai vaikkapa tehdä lasten kanssa retki jäätelökioskille. Koko naapurusto on siinä “kesälomamoodissa” joka tuoksuu vastaleikatulle nurmikolle ja grilleissä käristyville herkuille. Puoliso ja lapset ovat lomalla. Minä en.

Hörppään kylmää vissyä, vilkutan lomalaisille, sulkeudun työhuoneeseen ja avaan tietokoneen. Olen juuri aloittanut rekrykoulutuksessa joten lähiviikot menevät tiiviisti teamssissa luentoja ja harjoituksia tahkoten.

Motivaation säilyttäminen tällaisina kesäpäivinä on toki välillä hankalaa. Normipäivinä innostukseni on korkealla, vielä yli vuodenkin opiskelun jälkeen. Jokainen loppuunviety pikkuprojekti tai kurssi ruokkii tiedonjanoani. Läheiset pyörittelevät silmiään, kun jaksan hämmästellä milloin mitäkin oppimaani tyyliin:”kuinka siisti juttu se Docker voikaan olla!”.

Toisaalta loputon suo uusien käsitteiden, lyhenteiden, teknologioiden keskellä voi olla myös uuvuttava.

On päiviä hyviä, mutta joukkoon mahtuu osa hieman synkkiä..

On päiviä kun koodi itsessään on niin solmussa ettei siitä meinaa saada toimivaa ja hermot kärähtää. Joskus tuntuu että googletan aina sitä yhtä ja samaa asiaa. Välillä itken puolisolle “en mä pysty tähän, mä olin ihan hullu kun aloitin tällasen projektin”. Kun epätoivon hetki ja mielipaha on purkautunut, on taas helpompi jatkaa.

On kummallista miten omalle olotilalleen tuntuu “sokaistuvan”. Lapsiani ohjaan kärsivällisesti läpi nälkä-väsy-kiukkujen kohti ruokapöytää/unille ja niin on taas elämä aurinkoisempaa. Kun koodi on umpisolmussa, mikään määrä googlea ja stackoverflowta ei tunnu auttavan.

Yllättävän usein olen yksinkertaisesti unohtanut syödä, tai ylipäätään pitää taukoja. Aivot kuormittuvat aikalailla kun viettää päivänsä räpiköiden uuden tiedon valtameressä. Levon, ravinnon ja hauskanpidon merkitystä ei voi mitenkään väheksyä.

Sillointällöin on paras nousta koneelta ja antaa aivoille tauko.

..on silloin tärkeää et osaa viheltää.

Olen alanvaihtoprojektini aikana löytänyt erilaisia tapoja huijata itseni ruotuun, takaisin opintielle. Laitan ankeana hetkenä diffuuseriin piparminttua tai jotain muuta mieltäni piristävää, tunnelmaa luovaa tuoksuöljyä. Muistin tueksi kirjoitan pikkuruisia lappuja monitorien reunoihin tyyliin: “rfce[enter]” ja “cmd:ssä code .”. Lapuissa on niitä pieniä, mutta elämää helpottavia kikkavitosia, joilla saa esimerkiksi komentoriviltä avattua visual studio coden.

En ole vieläkään löytänyt työpöydälleni tarpeeksi hienoa kumiankkaa (googleta rubber duck debugging, suosittelen), joten sovellan kumiankkametodiin mitä tahansa käteen sattuvaa lasten lelua. Usein nostan sähköpöydän tason ylös ja kuuntelen oppitunteja seisoen ja samalla jalkapohjiani hieroen. Leikkasin tennispallon puoliksi ja näiden puolikkaiden päällä tassutellen jalat suorastaan hyrisevät onnesta.

Samaa teknologiaa/aihetta voi opiskella eri lähteistä. Koodaamista voi harjoitella esimerkiksi pelien avulla, teoriaa lukien, omaa projektia väkästellen, luentoja ja tutoriaaleja seuraten. Luennoillakin voi välillä olla mukava koodata mukana, ja välillä antaa itsensä rauhoittua seuraamaan lumoutuneena koodirivien syntyä. On ihan ok yksinkertaisesti ottaa esimerkkikoodi vain talteen ja kerrata-muokata-rikkoa-tutkia sitä sitten omaan tahtiin.

Joskus on käytettävä hiukan kyseenalaisiakin keinoja. Teen yhtenä erittäin ankeana päivänä kulhollisen popcornia, raahaan tietokoneen eteen nojatuolin ja nostan jalat pöydälle. Kroppani luulee varmasti olevansa leffateatterissa, uuden kielen syntaksi kun onkin yllättävän jännittävää. Leffateatterimetodi on kokemukseni mukaan paljon parempi kuin itsepäisesti vain tuijotella monitoria hampaat irvessä ja ajatus harhaillen.

Ajastimella apua keskittymiseen.

Jos tarvitsen lisäpotkua oppimiseen käytän usein pomodoro-tekniikkaa, jotta työskentelyyn tulee tehokkuutta ja taukoja.

Pomodoro muuten tulee italian sanasta tomaatti jonka muotoista ajastinta menetelmän kehittäjä itse menetelmässään käytti. Pomodorossa valitaan ensiksi asia jonka haluaa saada tehdyksi. Sen jälkeen laitetaan ajastin soimaan 25 minuutin kuluttua. Näiden 25 minuutin aikana työskennellään tehtävän kimpussa ilman keskeytyksiä. Tieto siitä että aikaa on rajallisesti, tuo työskentelyyni tehokkuutta. Kun aika on lopussa, kirjaan tämän ylös ja pidän pienen tauon. Kun tehotuokioita on ollut useampi perättäin, pidän pidemmän tauon ja teen jotain aivan muuta.

Yksikään mainitsemistani keinoista ei pelkällään riitä. Havaintojeni mukaan tehokkainta on ollut säilyttää variaatio niin lähteissä kuin opiskelumenetelmissäkin. Ja tosiaan, muistaa pitää hauskaa.

Onko sinulla vinkejä, joita haluat jakaa? Kuulisin niitä mielelläni!

<3 Mari

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *