Ajatuksia alanvaihtajille
Työura on siitä jännä konsepti, että valinnan siitä ”mitä tekee isona” joutuu tekemään aika nuorena. Usein käy niin, että ne asiat, jotka on kokenut tärkeäksi ja tavoittelemisen arvoisiksi silloin alle parikymppisenä, eivät resonoikaan samalla tavalla enää nelikymppisenä. Tai sitten olosuhteet muuttuvat ja vanhan uran jatkaminen käy fyysisesti, henkisesti tai taloudellisesti mahdottomaksi. Silloin edessä on usein alanvaihto.
Usein alanvaihto tapahtuu jonkinlaisen muuntokoulutuksen kautta, mutta iso osa myös lähtee opiskelemaan suoraan uutta alaa ammatilliseen koulutukseen. On reitti mikä tahansa, on kyseessä iso elämänmuutos. Edessä on paljon uuden oppimista ja sisäistämistä, usein hyvin nopealla aikataululla. Varsinkin muuntokoulutukset ja vastaavat ovat hyvin rakennettuja, ja niissä käydään kompaktissa muodossa kaikki tarvittava. Työelämässä oppii loput. Itse olen päässyt urallani kouluttamaan jonkin verran alanvaihtajia ja arvostan suuresti sitä motivaatiota ja kiinnostusta joka heiltä löytyy.
Nyt haluan kuitenkin hetken puhua alanvaihdon tunnepuolesta. Se kun tuntuu usein jäävän taka-alalle, eikä sitä aina osata tai edes haluta käsitellä ja kohdata opiskelijan tai uusien kollegojen kanssa.
Tunteita saa tuntea
Syitä alanvaihdolle on monia ja ihmisten taustat ovat aina erilaisia. Mitä ikinä vaihdon takana on, se yleensä aiheuttaa tunteita, isoja ja pieniä. Niitä tunteita sitten pitäisi muistaa ja ehtiä käsitellä myös jossain kohtaa. Tämä voi käydä hankalaksi, varsinkin jos osallistuu johonkin ammatinvaihtokoulutukseen, siellä pitäisi sitten olla innokas ja energinen ja motivoitunut, aikataulujen ja vaatimusten painaessa päälle. Tietysti pitää muistaa olla kovin kiitollinen, koska sai ko. opiskelupaikan.
Vanhasta luopuminen aiheuttaa ainakin jonkin verran surua, ja tuleva saattaa aiheuttaa jännitystä ja pelkoa. Jännitetään sitä miten uudelle alalle sopeutuu, jaksaako opiskella aikuisena, ja pahimpana ehkä se hiljainen kysymys: mitä jos tämäkään ala ei sovi minulle, tai tälläkin alalla loppuu työt? Nämä ajatukset ja tunteet ovat kuitenkin ihan normaaleja ja niitä saa tuntea. Mennyttä saa surra ja kaivata. Saa tuntea myös kiukkua niistä syistä jotka johtivat alanvaihtoon. Saa olla pettynyt jos elämä ja ura ei mennytkään kuten odotti ja toivoi. Tuleva saa jännittää, omat päätökset ja valinnat saa välillä jopa epäilyttää. Se ei silti tee niistä vääriä.
Tulevaa ei kannata miettiä liikaa. Kukaan meistä ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kenelle riittää töitä ja kenelle ei. Kuka säilyy työkykyisenä eläkeikään, ja kuka ei. Pitää vain koittaa keskittyä käsillä olevaan hetkeen ja luottaa siihen, että mitä ikinä tapahtuukaan, kaikki selviää, tavalla tai toisella. Menneeseen pitäisi koittaa suhtautua kiitollisuudella. Vanha ura antoi kokemuksia, ihmisiä, tarinoita, seikkailuita. Niitä voi näin jälkikäteen muistella lämmöllä, ne ovat asioita joita kukaan ei voi ottaa pois. Se oli vaihe elämässä, ja oli hienoa että sai kokea sen kaiken. Hyvine ja huonoine päivineen. Se, että jokin asia päättyy, ei tarkoita etteikö se olisi joskus ollut arvokasta, tärkeää ja etteikö sitä voisi jälkikäteen tarkastella kiitollisuuden kautta.
Energia voi loppua motivoituneeltakin
Mitä jaksamiseen tulee; on tärkeää oppia tuntemaan itsensä ja omat rajansa. Se hyödyttää meitä ihan jokaista, se on hyvin tarpeellinen taito kaikessa elämässä ja uran vaiheissa. Vaikka opinnot vievätkin ison osan ajasta, kannattaa yrittää pitää kiinni myös omista vanhoista harrastuksista ja muusta itselle tärkeästä ja palauttavasta toiminnasta. Ja tietysti aina pitää muistaa levätä, vaikka kuinka olisi tekemistä ja aivot käyvät ylikierroksilla.
Pitää myös rohkaistua pyytämään apua kun sitä tarvitsee. Yleensä alanvaihtajien läheiset ovat mielellään opiskelijan tukena, ja mielellään auttavat missä voivat. Jos ei omaa tukiverkkoa ole juuri silloin saatavilla, kannattaa selvittää saisiko lapsenhoitoapua tai koiranulkoilutusapua tai mitä vaan jostakin järjestöstä. Yksin ei tarvitse jäädä, yksin ei tarvitse pärjätä.
Nuorena opiskellessa on omat haasteensa, mutta tuntuu että ainakin itsellä oli silloin enemmän energiaa käytettäväksi. Aikuisena energia pitää myös jakaa laajemmalle: voi olla perhettä, lapsia, lemmikkejä, harrastuksia, ikääntyviä vanhempia, sekä lukematon määrä muita velvollisuuksia. Eihän se arki lakkaa pyörimästä ja jää odottamaan sitä aikuista opiskelijaa, vaan hänen pitää hoitaa kaikki kuten ennenkin, nyt vain opiskelujen lomassa. Monet meistä tietävät miten väsynyt on ne ekat viikot uudessa työpaikassa, kun uutta asiaa ja ihmistä ja käytäntöä tulee jatkuvalla syötöllä; miltä se mahtaakaan tuntua sellaisesta tyypistä jolle jopa ala itsessään on ihan uutta ja vierasta? Tässä kohtaa ehkä hyvä oppimisen paikka kaikille jotka ovat tekemisissä alanvaihtajien kanssa: annetaan heille vähän armoa, heillä on iso elämänmuutos meneillään. Miten itse haluaisit että sinuun suhtauduttaisiin tuollaisessa tilanteessa?
Kaikelle ei tarvitse sanoa hyvästejä
Monesti alanvaihtajilla surua ja harmia aiheuttaa myös se, että edelliseltä alalta kerättyä kokemusta ei voi käyttää hyödyksi, ja vuosien työkokemus ikäänkuin valuu hukkaan. Näinhän asia ei kuitenkaan ole; mielestäni kokemus työelämästä on hyvää kokemusta aina, on ala mikä tahansa. Se kertoo siitä, että tyypillä on kokemusta esimerkiksi siitä miten selvitä erilaisten ihmisten kanssa, miten toimia paineen alla, minkälaisia oikeuksia työntekijällä on ja mistä hakea apua ongelmatilanteessa.
Kannattaa myös miettiä uutta uraansa sen kautta, mitä vanhasta voisi sinne tuoda: Esimerkiksi it-alalla mahdolliset urasuuntaukset ovat hyvin monipuolisia, ja softakehitystä tehdään lähes joka alalla. Näin ollen, jos edellinen ura on ollut vaikka hoitotyössä, voi uudella uralla hakeutua kehittämään ohjelmistoja hoitohenkilökunnalle, tai vaikka testaamaan tai suunnittelemaan niitä. Kaikissa it-projekteissa toimialakohtainen osaaminen on arvostettua ja kovin tervetullutta.
Uusi seikkailu odottaa!
Vaikka alanvaihto ja siihen liittyvät opinnot ja eka työpaikka (ja mahdollinen työnhaku, ellei ole päässyt työllistävään koulutukseen) aiheuttavat paljon erilaisia tunteita, suosittelen silti myös nauttimaan matkasta. Mieti miten hienoa, että olet elämässä saanut mahdollisuuden tähän täysin uuteen seikkailuun! Saat alottaa puhtaalta pöydältä, silti työvuosien tuoma kokemus turvana.
Voi olla että kun vanha ura loppui, samalla kuoli monta siihen liittynyttä unelmaa. Mutta se tarkoittaa vain sitä, että nyt on aika luoda uusia unelmia, uudella uralla! Mitä hienoa sä haluaisit saavuttaa nyt tässä elämänvaiheessa? Mitkä on ne sun uudet unelmat?
Ja muista: Luota prosessiin. Se toi sut jo näin pitkälle.
Vastaa