‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

Uusilla ja oman näköisillä esimerkeillä on valtava vaikutus

· Blogi · Tiedote · Milja Köpsi

Mimmit koodaa -ohjelman vaikuttavimpaan osaan kuuluvat vertaisten tarjoama tuki ja esimerkit. Aiemmin niin miehiseksi, vain devaajia työllistäväksi ajateltu toimiala on saanut uuden käänteen yhä monimuotoisempien esikuvien noustessa esiin. Teemme työtä, jotta saamme purettua teknologiaan liittyviä stereotypioita ja ennakkoluuloja sekä samalla yhä laajemmin avata toimialamme tarjoamia työmahdollisuuksia.

Kiitämme kaikkia heitä, jotka ovat jakaneet oman polkunsa meidän kanavissa. Heitä löytyy niin tapahtumalavoilta, Instagramista, uratarinoista kuin blogimme vakiokirjoittajistakin. Te todella murratte stereotypioita, poistatte ennakkoluuloja, vaikutatte muiden asenteisiin, lisäätte rohkeutta sekä olette inspiroivia esikuvia meille kaikille. Olemme kuulleet lukemattomia kertoja, miten teidän ansiosta monet ovat rohkaistuneet opiskelemaan uutta ja kuinka he ovat löytäneet uuden kiehtovan työtehtävän ohjelmistokehityksen parista.

Kiitoksemme teille konkretisoitui vuonna 2021, kun meillä oli ilo jakaa historiamme ensimmäinen Mimmit koodaa palkinto Eeva-Jonna Panulalle. Yksi syy palkinnon jakamiseen oli hänen tekemänsä työ yhteisömme hyväksi.

Ensi vuoden palkinnon saajaa voit ehdottaa täällä >>

Tehokkaat kaksi vuotta

Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet erikoinen yhdistelmä vanhan kaipuuta ja uuden oppimista. Siinä missä menetimme mahdollisuuden lähitapaamiseen, pääsimme kehittämään uusia virtuaalisia toimintatapoja ja näin ollen osallistamaan yhä useamman ihmisen pääsyn tapahtumiimme riippumatta heidän sijainnistaan.

Kahden viime vuoden aikana järjestimme kolme virtuaalitapahtumaa Brellan monikäyttöisellä tapahtuma-alustalla, joissa oli yhteensä 3485 kävijää. Saimme vieraaksemme lavalle upeita puhujia kaikenlaisista IT-alan rooleista ja erilaisista lähtökohdista. Samaan aikaan luonnollisesti järjestimme myös workshoppeja ja webinaareja, joihin osallistui yhteensä 2740 henkilöä. Teknologia todellakin kiinnostaa!

Ensi vuonna toivomme pääsevämme jälleen järjestämään livetapahtumia. Ensi vuoden workshoppeja on suunniteltu runsaasti ja tulevasta vuodesta tulee toiminnantäyteinen. Kutsumme kaikki mukaan jakamaan osaamistaan!

Tie vie Teknologiapolulle..

Vuonna 2021 päivänvalon näki Accenturen kanssa yhteistyössä tuotettu Teknologiapolkuja -podcast. Teknologiapolkuja-podcastissa kuultiin muun muassa, miten Linda Liukas päätyi kirjoittamaan lastenkirjoja teknologiasta, miten VTT:n Laura Juvosen ja Karoliina Salmisen opiskelut sujuivat sekä millaisia ennakkoluuloja Koneen Maija Hovila ja Vilma Blomberg ovat päässeet työssään osoittamaan vääräksi.

Sydämellinen kiitos sarjaa toteuttamassa mukana olleet Riina Virtanen, Minttu Viitanen, Charlotta Harald ja Bonfire.

Podcast jatkaa myös vuonna 2022 toimialamme upeiden naisten esiin nostamista.

..ja paikallisen hankkeen pariin

Vuonna 2021 saimme myös upean mahdollisuuden aloittaa hankkeen Pohjois-Karjalassa. Hanke kehitti ja kehittää mallia, jolla tavoitetaan alueellisesti mahdollisimman monta naista (iästä riippumatta!) uuden oppimisen pariin. Hanke auttaa myös opettajia, opinto-ohjaajia, uraneuvojia ja työvoimatyöntekijöitä välittämään tietoa ohjelmistokehityksen mahdollisuuksista. Toiminnan ohessa luodaan paikallinen yhteisö auttamaan tulevia sukupolvia.

On ilomme verkostoitua paikallisten naisten kanssa ja nähdä miten suuri halu heillä on oppia uutta teknologian maailmasta. Hankkeen terveisiä voit lukea lisää täältä ->

Tulevan vuoden suunnitelmia

Ensi vuonna tapahtumiemme, Teknologia-podcastin ja hanketoiminnan lisäksi on suunnitteilla myös jotain täysin uutta: tarjoamme yhteisöllemme mentoriohjelman, jota kanssamme mahdollistavat Microsoft ja Sulava. Kannustamme kaikkia lämpimästi pohtimaan mahdollisuuksiaan ryhtyä mentoriksi. Mutta palatkaamme asian ääreen jälleen keväällä, jännittävän twistin kera! 😉

Jatkamme kanssanne maailman muuttamista ja tarjoamme tasa-arvoisen mahdollisuuden opiskella sekä menestyä IT-alalla sukupuolesta riippumatta. Kiitos, että tuette toimintaamme taloudellisesti, jaatte osaamistanne, opetatte, kannustatte ja inspiroitte sekä työllistätte uusia osaajiamme. Konkretian kautta kohti uutta monimuotoista osaamista ja parempaa softaa.

Suurin kiitoksin
Milja & Sanna