”Tee sellaisia asioita, jotka tekevät sinut oikeasti onnelliseksi!”
· Blogi · Uratarinat · Milja Köpsi
Haaveissa NASA ja F1-insinöörin polku
Sandra Calvo on espanjalainen tekoäly- ja pilvipalveluiden tekninen asiantuntija IBM:llä. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi sähköinsinöörin opinnoista. Sandra on asunut viimeiset kuusi vuotta sekä lapsena neljä vuotta Suomessa. Lapsuus väritti Suomesta todella positiivisen kuvan saaden Sandran palaamaan vaihto-oppilasvuoden ja diplomi-insinöörin työn merkeissä Ouluun kokeilemaan, vastaisiko Suomi lapsuuden muistikuvia. No vastasihan se; hän päätti jäädä Suomeen myöskin IT-alalla olevan espanjalaisen miehensä kanssa. Sandra oppi suomen kielen lapsena, mutta välissä reilusti yli kymmenen vuoden Espanjassa asumisen vuoksi kielen uudelleen haltuun ottaminen vei oman aikansa, vaikka hän yrittikin pitää taitojaan yllä Espanjassa. Kiinnostus teknologiaa kohtaan on aina kulkenut matkassa mukana. Matematiikassa ja fysiikassa loistaneen Sandran ikuisena unelmana on ollut päästä NASA:n työntekijäksi tai Formula 1:n insinööriksi. Toisaalta matkassa on ollut myös mutkansa; Sandra aloitti fysiikan opiskelut NASA:n haaveensa siivittämänä, mutta todellisuus ei vastannutkaan odotuksia, vaan opiskelu oli yllättävän teoreettista ja vaikeaa. Parin vuoden opiskelun jälkeen edessä oli vaikea valinta: helpompi tie kohti toista alaa vai uusien oppimis- ja toimintatapojen opettelu teknisellä polulla? Onneksi Sandra oli rehellinen itselleen ja ymmärsi, että juuri IT-ala voi tehdä hänestä onnellisen, vaikka tie olisikin kivisempi; matka jatkui kohti käytännönläheisempiä sähköinsinöörin opintoja.
Sandra on käytännöllinen, suorapuheinen ja itsepäinen, eikä hänen päätään hevillä käännetä, paitsi logiikkaan vetoamalla. Hän teki diplomityönsä työskennellen sähköautomaatiofirmassa. Itsenäinen sähköverkon koodaaminen ei kuitenkaan sopinut hänen espanjalaiseen, sosiaaliseen ja ihmiskontakteja kaipaavaan luonteeseensa, eivätkä hänen ihmisläheiset harjoittelupaikkansa liittyneet hänen haaveilemaansa IT-alaan. Lopulta Sandra päätyi IBM:lle myymään teknologiaa, mikä tarjosi mahtavan tilaisuuden päästä yhdistämään hänen kaipaamansa ihmisläheisyys ja teknisyys toisiinsa. Työnkuva on monipuolinen kotona koodaamisesta ja prototyyppien rakentamisesta reissupäiviin ja asiakastapaamisiin. Vaihtelu sopii Sandralle, eivätkä pelkät rutiinit olisi häntä varten. Sandra on saanut töissä paljon myönteistä palautetta saadessaan asiakkaita innostumaan teknologiasta positiivisuutensa ja energiansa avulla. Hän opettaa myös Suomen yliopistoissa tekoälyä ja pilvipalveluita, mieluiten bisnespuolella, jossa teknologinen ymmärrys on tulevaisuudessa avainasemassa. Sandra pyytää usein opettajia olemaan kertomatta opiskelijoille, että luvassa on koodaamista, sillä moni saattaisi tuntemattoman pelossa jättää tulematta paikalle. On mahtavaa, kun koodaamista vaikeana pitäneet opiskelijat rakentavat ensimmäiset sovelluksensa saaden uskoa itseensä teknisten asioiden ympäröimässä maailmassa.
Espanjassa on helpompaa tutustua ihmisiin, mutta Suomesta löytyy todellisia sydänystäviä
On tärkeää ymmärtää kulttuurien ominaispiirteitä ja niiden välisiä eroja. Aikaisemmassa työpaikassaan Sandra toivotti joka aamu hyvää huomenta kollegoilleen siitäkin huolimatta, ettei saanut keneltäkään vastakaikua pariin kuukauteen. Onneksi hänellä oli jo kokemusta suomalaisesta kulttuurista, sillä muuten hän olisi saattanut ottaa itseensä. Sinnikkyys kannatti, sillä lopulta suomalaiset työkaverit rohkaistuivat vastaamaan. Espanjassa ihmisiin tutustuminen käy huomattavasti helpommin ja nopeammin, mutta suomalaisten kanssa jään rikkominen kestää pidempään. Toisaalta Espanjassa voi olla haastavaa saada ihmisiä tueksi tärkeinä hetkinä, kun taas Suomessa tiedät lopulta saaneesi todellisia sydänystäviä niitä hetkiä varten, kun oikeasti tarvitset. Tämä antoi Sandralle voimaa jatkaa hyvien huomenien huutamista itsekseen.
Sandralta on usein kysytty, mitä hän tekee espanjalaisena kylmässä ja pimeässä Suomessa. Vastaus on yksinkertainen; Suomessa hän kokee olevansa parempi ihminen kuin Espanjassa. Saadessaan liikaa vaihtorahaa kassalla, Espanjassa hän poistuisi paikalta mahdollisimman nopeasti, mutta Suomessa hän palauttaa saamansa ylimääräiset rahat. Sandra heijastaa ympärillään olevien ihmisten käyttäytymistä – maassa maan tavalla. Hän on oppinut lisää rehellisyyden ja avoimuuden tärkeydestä; vaikka asioista puhuminen vaatiikin rohkeutta, se auttaa, eivätkä asiat jää vaivaamaan. Espanjassa asuva perhe on todella läheinen ja tärkeä osa elämää, ja yhteyttä pidetään teknologian avulla päivittäin. Lapsena Sandra lähetteli mummonsa kanssa kirjeitä, ja postin saamisessa kesti aina hetki. Nyt Sandralla on 3-vuotiaat kummitytöt, jotka osaavat soittaa hänelle FaceTimen kautta näyttääkseen lelujaan ja kertoakseen, miten päiväkodissa menee. Ystäviä on Espanjassa ja Suomessakin jo lapsuusajoista lähtien, ja tärkeiden hetkien jakaminen ystävien kanssa on arvokasta.
Kaikesta ei tarvitse tietää itse kaikkea, vaan on mahtavaa oppia muilta!
Sandra koki tiedon puutteen aikaisemmin negatiivisena, mutta kaikesta ei voi eikä tarvitse tietää itse kaikkea, vaan on mahtavaa oppia muilta jatkuvasti lisää. Sandra haki IBM:lle tekemään diplomityötään, ja vaikka paikka jäikin sillä kertaa saamatta, sai mukava haastattelu Sandran hakemaan IBM:lle uudestaan, ja tällä kertaa paikka aukesi. On hauskaa, että ensimmäinen haastattelija lähestyi Sandraa myöhemmin pyytäen häntä mentorikseen. Sandra oli jäänyt haastattelijan mieleen, ja tämä oli jäänyt seuraamaan Sandran matkaa. Nyt naiset istuvat yhdessä pullakahvilla pilvipalveluiden ympärillä pyörivien mentorikeskustelujen äärellä katse yhteisissä projekteissa. Sandralla on aina monta suunnitelmaa valmiina; edessä on ura arkkitehtina, ja olisi kiva oppia lisää myös bisneksestä. Sandra haluaa aina pysyä lähellä teknologiaa; tulevaisuuden haaveena olisi esimerkiksi Chief Technology Officerin rooli.
Sandra on aina harrastanut jalkapalloa, ja nyt hän jännittää miehensä kanssa television ääressä, kuinka Suomen käy. Keväät ja kesät täyttyvät pyöräilystä, ja vapaa-aikaan mahtuu paljon arjen ongelmien unohtamisessa auttavaa konsolipelien pelaamista. Sandra vetää Mimmit koodaa -workshoppeja, joissa hän kannustaa naisia, että kuka vain voi oppia koodaamaan. Tänä vuonna hän päätti kuunnella omia neuvojaan ja lähteä viimeinkin toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa; opetella soittamaan pianoa. Hän osti sähköpianon, ja on käynyt pianotunneilla, opetellut lukemaan nuotteja sekä soittanut kotona lempikappaleitaan. Sandran isä on soittanut vuosia kitaraa, ja heillä on suunnitelmana soittaa yhdessä jokin kappale jouluna. Isä ei ole koskaan viihtynyt työtehtävissään, ja hän on opettanut Sandralle todella tärkeän asian; tee mitä tahansa, kunhan se tekee sinut oikeasti onnelliseksi. Sukupuoli ei ole koskaan näyttäytynyt Sandralle negatiivisessa valossa IT-alalla; kukaan ei ole välittänyt sukupuolesta, vaan kaikki ovat keskittyneet osaamiseen. Sandra haluaa näyttää, että vaikka monilla naisilla on ollut haasteita ja negatiivisia kokemuksia, mahtuu mukaan myös puhtaasti positiivisia kokemuksia. Tulevaisuuden kaikille sopivien ratkaisujen rakentamisessa tarvitaan erilaisia ihmisiä – luota itseesi juuri sellaisena kuin olet. Kaikista tärkeintä elämässä on olla onnellinen, joten perusta tulevaisuuden suunnitelmasi onnellisuudelle!
Haastattelimme
Sandra Calvo
Tekoäly- ja pilvipalveluiden tekninen asiantuntija
IBM