‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

”Sinulla on vain yksi elämä. Tee sellaista työtä, josta tykkäät!”

· Blogi · Uratarinat · Milja Köpsi

Erilaisille aloille sattumien kautta

Rosa Kauko on Applications Specialist isossa IT-alan yrityksessä. Hän on opiskellut kansainvälistä liiketaloutta ja asunut viidessä eri maassa. Taustalla on värikäs kokemus niin ravintola-alan, au pairin kuin taloushallinnonkin tehtävien parista. Rosalla on ollut tapana päätyä erilaisille aloille sattumalta, sekä oppia taitoja työn kautta käytännössä. IT-alalle Rosa päätyi Academy Finland Oy:n järjestämän 12 viikkoa kestävän ServiceNow-koodauskurssin kautta tuttunsa kannustamana. Rosa oli todella innoissaan tullessaan valituksi kiinnostavalle ja intensiiviselle kurssille, ja vaikka se olikin loppupeleissä vain pintaraapaisu laajaan IT-alaan, sen avulla on ollut hyvä alkaa rakentaa osaamistaan työelämässä.

Rosa kokeili onneaan myös aikaisemmin IT-tradenomin pääsykokeissa, mutta päätti sillä kertaa panostaa kansainvälisen liiketoiminnan pääsykokeisiin. Teknologia-ala kuitenkin kiinnosti, ja alan alati kasvavat työllisyysnäkymät jäivät elämään Rosan mieleen. Rosa on insinöörin lapsi, joten osa kiinnostuksesta on tullut varmasti myös perintönä. Taustalla on myös ulkomailla suoritettu kolmen kuukauden Graduate Trainee -ohjelma tuotekehityksen parista. Nykyisessä työssään Rosa rakentelee ja korjailee toiminnallisuuksia asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Monipuolinen työkokemus on valttia, ja aikaisempi kokemus auttaa ratkaisemaan asiakkaiden ongelmia nopeammin ja paremmin.

Rosa on saanut osakseen pelkkää kannustusta niin alalle lähtemisen suhteen, kurssin ryhmän sisällä kuin sosiaalisessa mediassakin. Kukaan ei ole yrittänyt lannistaa, tai jos onkin, niin Rosa on onnistunut jättämään sellaiset kokemukset omaan arvoonsa, sillä ne eivät ole jääneet edes mieleen. Kun itse haluaa jotakin, lannistavat kommentit kannattaa suodattaa reilusti pois. Pahin lannistava tekijä on ollut koulutuksen haastavien hetkien aikana vaativuus itseään kohtaan. Jälkikäteen Rosa on osannut olla armollisempi itselleen ymmärtäessään, ettei 12 viikossa voi saada täysin haltuun niin isoa kokonaisuutta.

Sukupuolen merkitys jää erilaisten vahvuuksien varjoon

Rosa ei ole kokenut, että sukupuoli vaikuttaisi mitenkään IT-alalle pääsyyn, työskentelyyn tai mihinkään muuhunkaan. Myös aikaisemmalla miesvaltaisella alalla miehet olivat todella kohteliaita ja kunnioittavia, ja IT-alan miesvaltaisuudesta huolimatta Rosan ympärillä on aina ollut suhteellisen paljon naisia. Rosa uskookin, että tilanne tulee muuttumaan tasavertaisempaan suuntaan tulevaisuudessa, sillä etenkin nuorten osalta alalla on myös paljon naisia.

Rosan tiimissä on paljon erilaisilla vahvuuksilla ja taustoilla varustettuja työkavereita aina lastenhoitajista toimittajiin ja sosiaalityöntekijöihin. Rosa ihailee järjestelmällistä ja tarkkaa työkaveriaan, sillä hän itse on suurpiirteisempi. Hänen vahvuuksiaan ovat puolestaan loistavat ongelmanratkaisu- ja ideointikyvyt. Ei kannata pelätä omaa taustaansa, vaan lähteä rohkeasti mukaan kokeilemaan, sillä tiimityössä kaikkien vahvuudet täydentävät toisiaan! Ala on täynnä monipuolisia työtehtäviä, joten jokaisen ainutlaatuinen osaamisen, taustan ja persoonan muodostama kokonaisuus pääsee kukoistamaan!

Kurottele kohti unelmiasi!

Vaikka usein sanotaan, että automatiikka ja robotiikka vievät työt, todellisuudessa ne voivat auttaa keskittymään tekemiseen ja omien taitojen kehittämiseen. On parasta, kun joka päivä oppii jotakin uutta, ja Rosan taitotaso on ottanut huiman harppauksen ylöspäin vain muutamassa kuukaudessa! Alasta ei ole ainakaan vielä mitään negatiivista sanottavaa, vaan Rosa nauttii täysillä alkuhuumastaan alaa kohtaan. Maailma ja ala muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti, ja muutoksen tahti on todella kova. Pysyäkseen kehityksen mukana on kehityttävä myös itse, eikä alalle kannata tulla vain rahan takia, vaan kiinnostuksen tulee olla aitoa.

Rosa kannustaa kaikkia alasta kiinnostuneita kokeilemaan alaa esimerkiksi koodaus- tai muiden kurssien avulla. Jos tuntuu, että ohjelmistoala on oma unelma, niin kannattaa ehdottomasti antaa sille mahdollisuus! Jos kyseessä ei olekaan oma juttu, niin ainakin tietää sen. Lisätietoja voi kysellä alalla olevilta tutuiltaan, ja myös Rosa kertoo mielellään enemmänkin alaan liittyviä kokemuksiaan esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Meillä kaikilla on vain yksi elämä, joten kannattaa tehdä sellaista työtä, josta oikeasti tykkää!

Haastattelimme

Rosa Kauko
Applications Specialist
Iso IT-alan yritys