‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

”Kukaan ei voi viedä sinulta oppimiasi taitoja!”

· Blogi · Uratarinat · Milja Köpsi

Energisyyttä vaikka muille jakaa

Csilla Kauppila on nelikymppinen, ikuisesti 29-vuotias ;), Unkarista yksitoista vuotta sitten Suomeen muuttanut nainen, joka opiskelee pelikehitykseen kuuluvaa peliohjelmointia Amiedussa sekä XR-kehitystä Highway2Code-koulutuskokonaisuudessa JAMK:issa. Csilla opiskelee paitsi koodaamista, myös yrittäjyyttä, käyttöliittymäsuunnittelua, konseptointia, web-kehitystä, testaamista, tietoturvaa, markkinointia, äänieditointia sekä paljon muuta. Hänellä on kokemusta muun muassa rakennus- ja logistiikka-alalta, asiakaspalvelusta sekä matkailualan yrityksen pyörittämisestä. Ennen IT-alalle päätymistä hän työskenteli unkarilaista metalli- ja puuteollisuuden työvoimaa Suomeen rekrytoivana HR-koordinaattorina, kunnes YT-neuvottelujen seurauksena työ osa-aikaistui ja lopulta päättyi kokonaan. Uusia urakuvioita miettiessään Csilla löysi mielenkiintoisen Mimmit koodaa -ohjelman, ja ensimmäiseen koulutukseen osallistumisen jälkeen hän päätti hakeutua opiskelemaan koodaamista, ja pääsi valtavan motivaationsa avulla Amieduun opiskelemaan pelikehitystä.

Csilla on energisyydellä ja empatialla maustettu tiimipelaaja sekä tunnollinen ja kehittymishaluinen perfektionisti, jolla on aina monta rautaa tulessa. Csilla rakastaa erilaisten ihmisten ja asiakkaiden kanssa työskentelyä sekä heidän auttamistaan. Hän harrastaa liikuntaa, opettelee sähkökitaran soittoa sekä on haaveillut omasta moottoripyörästä jo parinkymmenen vuoden ajan. Pian olisi viimeinkin aika toteuttaa tämä ikuinen unelma. Csilla on aina pitänyt matematiikasta, ja hän on 1990-luvulla suorittanut myös tutkinnon nimikkeellä ”Computer Software Operator”, joka ei tosin aivan vastaa nykypäivän IT-alan vaatimuksia. Csilla on kiinnostunut myös data-analytiikasta, psykologiasta, tekoälystä sekä Cross Realitysta. Hän haluaisi päästä suunnittelemaan kehityspelejä lapsille, aktivointipelejä sairaaloille, vanhusten hoitokodeille ja työssäkäyville aikuisille sekä virtuaalitodellisuuden pelejä erilaisiin terapiatarpeisiin. Csilla osallistuu mielellään Mimmit koodaa -ohjelman sekä Ompeluseuran workshoppeihin, kuuntelee webinaareja sekä opiskelee IT-alan kiemuroita itsenäisesti verkossa. Vielä vuosi sitten hän ei olisi uskonut koodaavansa, eikä hän toisinaan vieläkään meinaa uskoa, että hänestä todella tulee koodari!

Kaikki on kiinni itsestä, mutta yksin ei tarvitse jäädä!

Ei ole helppoa aloittaa koodaamista nollasta, vaan alanvaihto vaatii aikaa, ymmärrystä ja harjoittelua. Nelikymppisenä elämänkokemusta on kuitenkin jo sen verran, että itseluottamus ja halu kehittyä ovat aivan toisella tasolla kuin nuorempana. Csilla on huomannut, että monelta naiselta puuttuu rohkeutta ottaa ratkaiseva askel vaihtaakseen elämänsä suuntaa. Liiallisen miettimisen myötä elämä saattaa kuitenkin pahimmillaan lipua huomaamatta ohitse. Kaikki on kiinni itsestä, joten itseluottamus ja itsensä kannustaminen ovat avainasemassa. Yksin ei kuitenkaan tarvitse jäädä, vaan apua kannattaa pyytää ja osallistua alan mentorointiohjelmiin, Facebook-ryhmiin sekä erilaisiin tapahtumiin ja workshoppeihin. Tulevaisuudessa Csilla haluaisikin pitää oman workshopin, jonka avulla jakaa osaamistaan.

Vertaistuki, kannustaminen ja tiimityö ovat tärkeässä asemassa, joten Csilla suosittelee verkostoitumaan alan ihmisten kanssa niin paljon kuin mahdollista. Amiedun ihanat ihmiset tekevät kaikkensa opiskelijoiden eteen, ja Csillan äiti ja ystävät uskovat häneen tilanteessa kuin tilanteessa. On aivan mahtavaa, jos Csilla voi tarinallaan auttaa edes yhtä naista vaihtamaan IT-alalle! Mikäli ala ei olekaan se oma juttu, aina voi vaihtaa suuntaa uudestaan, sillä elämä on jatkuvaa oppimista. Tärkeintä on aloittaa jostakin, eikä kokeilemalla menetä mitään!

IT-alan koulutusmahdollisuuksien kirjo on todella laaja, joten mieti, mikä sopii parhaiten juuri sinulle ja anna itsellesi aikaa oppia. Csillalle on tärkeää saada kokonaisvaltaista opetusta asiantuntijoilta sekä mahdollisuus työskennellä tiimissä erilaisten projektien parissa. Myös oman persoonan sopiminen työyhteisöön on avainasemassa, ja Csillalle sopiikin parhaiten energinen työyhteisö. Mikäli et tiedä, mitä haluaisit tehdä, voit aloittaa miettimällä, mitä et haluaisi opiskella. Näin Csilla löysi oman suuntansa. Mahdollisten haasteiden ja vastoinkäymisten kohdatessa ei saa luovuttaa, vaan pitää tavoite kirkkaana mielessä ja suunnata katse eteenpäin, sillä aina on toivoa. Kaikella on jokin tarkoitus, ja haastavista tilanteista voi oppia arvokkaita asioita. Periksiantamaton Csilla ei anna kenenkään lannistaa itseään, vaan painottaa, ettei kukaan voi viedä pois opittuja taitoja! Sinä itse rakennat oman tulevaisuutesi, joten ethän rakenna sitä menneisyyteen?

Yrityksillä on suuri vastuu

IT-alalla on työvoimapulaa, mutta on todella ristiriitaista, että siitäkin huolimatta opiskelijoiden on vaikeaa päästä työharjoitteluun. Csilla toivookin, että yritykset kannustaisivat niin naisia kuin miehiäkin alalle ei vain puheillaan, vaan myös teoillaan. Suomessa on paljon motivoituneita, korkeasti kouluttautuneita ihmisiä, jotka janoavat päästä alalle, joten yritysten tulisi omalta osaltaan mahdollistaa se. Alalla kaivataan vankkaa kokemusta, mutta kukaan ei ole seniori aloittaessaan, joten junioreille tulisi antaa mahdollisuus päästä alkuun ja kehittyä tulevaisuuden senioreiksi. IT-alalla on lukemattomia mahdollisuuksia ja peliala kasvaa kohisten, joten olisi mahtavaa, että yritykset havahtuisivat silmiensä edessä oleviin lukuisiin potentiaalisiin tulevaisuuden ammattilaisiin.

Yritysten tulisi lisäksi nähdä alanvaihtajien monipuolinen kokemus rikkautena sekä keskittyä sukupuolen sijaan avoimesti erilaisten osaajien ammatilliseen potentiaaliin ja vahvuuksiin. Osaamista voi kehittää aina, joten aito motivaatio ja asenne ratkaisevat. Olemalla aktiivinen, ahkera ja itsenäinen voit erottua positiivisesti joukosta sekä herättää yritysten mielenkiinnon. Myös yritysten ja koulujen välinen yhteistyö muun muassa työharjoittelupaikkoihin liittyen on avainasemassa. Olisiko teidän yrityksenne tulevaisuuden suunnannäyttäjä tarjoamalla IT-alasta motivoituneille ja innokkaille opiskelijoille kiinnostavia työharjoittelupaikkoja?

”Yritykset, olkaa valmiina, sillä mimmit tulee ja koodaa!”

Haastattelimme

Csilla Kauppila
Pelikehityksen opiskelija / Amiedu
XR-kehityksen opiskelija / JAMK