‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

”Kukaan ei voi tietää kaikkea!”

· Blogi · Uratarinat · Milja Köpsi

Biologian tutkimuksesta IT-alalle

Innostunut ja tavoitteellinen, tutkimustaustalla varustettu Mari Kekkonen on Data Scientist Digialla Helsingissä. Biologiaa opiskellut filosofian tohtori Mari työskenteli pitkään biologian tutkimuksen parissa Suomessa ja Kanadassa. Mari piti tutkimusmaailmasta todella paljon, mutta sen raadollisuus ja toinen toistaan seuraavat apurahapätkät saivat suuntaamaan kohti uusia, IT-alan tuulia keväällä 2018. Suunta oli luonteva – Mari on tutustunut tietokoneiden saloihin pienestä pitäen isänsä kannustamana ja pelaamalla, minkä myötä hänellä oli rohkeutta lähteä opettelemaan tutkimusmaailmassa R:n koodaamista. Tutkimusmaailman alkaessa kyllästyttää Mari kiinnitti huomiota koodaripulaan ja Mimmit koodaa -hankkeeseen. Vastaan tuli Data Science, josta Mari ei ollut aikaisemmin kuullut, mutta joka herätti kiinnostuksen koodauksen ja tutkimusotteen yhdistelmällään – tämä olisi juuri Maria varten. Mari löysi Mimmit koodaa -ohjelman kevään 2018 launchin tallenteen ja ilahtui porukan monipuolisuudesta. Hän liittyi Ompeluseura LevelUP Koodareihin, etsi tietoa blogeista, videoista, artikkeleista; kaikkialta, ja alkoi koota listaa mahdollisesti tarvittavista tiedoista, taidoista ja teknologioista. Mari opetteli itse aktiivisesti Pythonia, ja alkoi hakea alan töitä syksyllä 2018. Hänen määräaikainen työsuhteensa päättyi vuoden 2018 lopussa, ja hän pääsi Digialle alun perin Saranen Consultingin AnalyticsPro-ohjelman kautta keväällä 2019.

Digia on kotimainen, laajalla osaamisella varustettu ohjelmisto- ja palveluyritys, jossa työskentelee yli 1200 ihmistä usealla eri paikkakunnalla – varsinainen poikkeus alalla Suomessa. Mari työskentelee monipuolisesti datan ja tietokantojen keräämisen, siirtelyn ja muokkaamisen parissa koodaillen muun muassa Pythonia ja SQL:ää. Tavoitteena on vastata datan avulla asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Työnkuva pitää sisällään myös konsultointia ja pilvipalveluita – lähes kaikissa projekteissa on mukana jokin pilviympäristö, kuten Azure tai AWS, johon Mari on erikoistunut. Jussi Rautjärven 13-henkisessä tiimissä on todella hyvä, kannustava ja ihmisläheinen ilmapiiri, mikä on kaikista tärkeintä työssä viihtymisen kannalta. Onni on hyvä tiiminvetäjä ja kollegat – Mari on viihtynyt porukassa äärimmäisen hyvin. Marille sopisi parhaiten rauhallinen ja hiljainen, keskittymisen mahdollistava työympäristö. Avokonttoriin on kuitenkin jo totuttu, ja keskittymistä vaativien tehtävien osalta voi laittaa kuulokkeet päähän tai pitää etätyöpäivän. Toisaalta avokonttorissa on myös hyvät puolensa; päivät sisältävät paljon sosiaalista vuorovaikutusta kollegojen kanssa.

Mari nauttii päästessään itselleen asettamiinsa, selkeästi määriteltyihin tavoitteisiin. Parasta jatkuvasti kehittyvällä IT-alalla ovat loputtomat mahdollisuudet kehittyä itseään kiinnostavaan suuntaan. On tärkeää löytää oma paikkansa tiimistä sekä keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja kiinnostuksen kohteisiinsa. Yksi parhaista asioista alalla on se, että töitä on. Tutkimusmaailman epävarmuus on saanut arvostamaan aivan eri tavalla ensimmäistä vakituista ja kokoaikaista työsopimusta. Helpointa IT-alalla on tiedon saatavuus; Internetin täyden palvelun globaali tietovarasto – jos osaat etsiä tietoa, apua, ohjeita ja neuvoja, vain Internet on rajana! Nopeasti etenevien ja päällekkäisten projektien sekä useiden teknologioiden keskellä tulee olla todella tehokas oppija. Mikäli koodi ei etene, on hyvä viedä ajatukset hetkeksi muualle tauon merkeissä, ja palata myöhemmin asiaan. On lisäksi tärkeää luottaa omiin kykyihinsä ja tuntea niiden rajat sekä pyytää tarvittaessa apua kollegoilta. Mari on huomannut, että toisinaan naiset eivät uskalla myöntää ääneen, mikäli eivät tiedä jotakin. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kukaan voi tietää kaikkea, ja osatakseen tulee kaikkien alussa opetella.

Vastapaino työlle on tärkeää

Marilla on avomies, 11-vuotias poika sekä matkan varrella muodostunut varsinainen eläintarha; kaksi hevosta, yksi kissa, kolme marsua ja kaksi kania. Kanadassa tutkimustöitä tehdessään Marin elämä pyöri liikaa työn ympärillä – ihminen tarvitsee työlle myös aivan toisenlaista vastapainoa. Eläinten kanssa fyysisesti touhuaminen ja kuntosalilla käyminen toimivat tähän tarkoitukseen loistavasti. Mari opettelee vapaa-ajallaan myös kaikkea uutta IT-alaan liittyen – aika ei meinaa riittää kaiken kiinnostavan oppimiseen. Mari haluaisi syventyä enemmän robotiikkaan – hän on varsinainen robotiikkaintoilija, jonka suurimpana haaveena olisi rakentaa itse tulevaisuudessa tekoälyn avulla liikkuva autonominen robotti. Marin yksikössä jaettiin vuoden 2019 lopulla hassunhauskoja palkintoja – Mari sai ”Vuoden Rohkelikko” -palkinnon rohkeudestaan hypätä uusiin tilanteisiin opettelemaan uusia asioita.

Perhe on ollut valtavana tukena – mies on ymmärtänyt Marin alanvaihdon mainiosti sen vaatimista ajasta ja ponnisteluista huolimatta. Yleisesti ihmiset ovat todella kannustavia – esimerkiksi LevelUP Koodareissa on hyvin kannustava, tsemppaava ja innostava ilmapiiri. Tutkimusmaailmassa sen sijaan joutui kohtaamaan myös lannistuskokemuksia. Toisinaan tuntuu, ettei naisten työelämässä menestymistä katsota aina hyvällä tai ymmärretä, että nainen voi olla miehen kanssa tasavertainen ammattilainen. Onneksi Suomessa tällaiset asenteet ovat harvinaisia, mutta kansainvälisesti tilanne vaatii vielä huomattavia kehitysaskeleita. Toisinaan täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle – Suomi on todella hieno maa, jossa moni asia on todella hyvin. Marille tärkeimpiä arvoja ovat tasa-arvo sekä ympäristöasioihin liittyvät asiat. Kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet sukupuolesta, kansallisuudesta, aikaisemmasta taustasta – mistä tahansa – riippumatta. Motivaatio ja halu oppia ratkaisevat!

Alalle kannattaa hypätä avoimin mielin!

Tulevaisuudessa Mari haluaisi tehdä tämänhetkisiä tehtäviä vastaavia töitä – koskaan ei voi olla valmis, sillä tekniikka kehittyy jatkuvasti. Mari haluaisi vahvistaa etenkin kone- ja syväoppimiseen sekä pilvipalveluihin liittyvää osaamistaan sekä parantaa jatkuvasti oman koodinsa laatua, toimivuutta ja luotettavuutta. Asioiden kehitys, uudet käytännöt ja itsensä jatkuva haastaminen motivoivat – samanlaisena pysyvä rutiinityö ei sopisi Marille alkuunkaan. Tärkeintä on löytää itselleen parhaiten sopiva asetelma! Kannattaa pyrkiä rohkeasti kohti omia unelmiaan – alanvaihto täysin toiseen suuntaan ei ole helppoa, mutta aidolla motivaatiolla melkein kaiken voi opetella! Marikin pelkäsi, että Data Science vaatisi todella kovaa matemaattista osaamista, mitä häneltä ei valmiina löytynyt, mutta näkemällä vaivaa ja löytämällä itselleen sopivimmat tavat oppia vaikeuksista pääsee yli ja eteenpäin. Luovuttaa ei kannata!

Alanvaihtajana kannattaa kääntää jokainen kivi ympäri ja tutustua yritysten tarjoamiin ohjelmiin, Junior-tasoisiin tehtäviin ja erilaisiin harjoitteluihin. Mari yllättyi päästessään aivan toisen alan koulutuksella eteenpäin, mutta ala onkin täynnä erilaisia koulutustaustoja laidasta laitaan, ja aikaisemmasta kokemuksesta voi olla yllättävääkin hyötyä! Alanvaihtajan ei myöskään kannata olla alussa liian valikoiva, vaan tutustua myös palkattomien harjoittelujen mahdollisuuksiin, sillä parhaassa tapauksessa ne saattavat avata ovet kohti omia unelmia maksaen itsensä moninkertaisesti takaisin. Samalla on kuitenkin muistettava pitää huolta omasta arvostaan. Alanvaihtajana on hyvä tarkastella tilannetta myös työnantajan perspektiivistä, sillä rekrytointi on iso investointi ja myös riski etenkin, mikäli hakijalla ei ole aikaisempaa näyttöä, koulutusta tai kokemusta osoittaakseen osaamistaan. Yritysten ohjelmien, Junior-tasoisten tehtävien tai harjoittelujen avulla voi saada jalan oven väliin voidakseen osoittaa osaamisensa sekä päästäkseen eteenpäin. Kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja kannattaa siis pohtia eri näkökulmista löytääkseen juuri itselleen sopivimman tien.

Mari korostaa myös harrastuneisuuden merkitystä, sillä hänellä itsellään ei ole virallisesti alan koulutusta, ja jollakin täytyy todistaa osaamisensa. Harrastuneisuus voi olla kaikkea portfolion tekemisestä eri tapahtumiin osallistumiseen, ja se lisää uskallusta ja uskoa omaan osaamiseensa. Koodin tekeminen itse ensimmäistä kertaa on jännittävää, mutta harjoituksen kerryttämällä kokemuksella se helpottuu koko ajan. Lisäksi on tärkeää osoittaa oma aktiivisuutensa ja aito kiinnostuksensa alaa kohtaan. Mari on muun muassa osallistunut Robot Uprising -tapahtumaan koodaamalla joukkueen kisarobottiin Pythonia – tapahtumassa koodin ei tarvitse olla täydellistä, vaan koodaaminen on hauskaa vapaa-ajan puuhastelua omaksi iloksi!

Haastattelimme

Mari Kekkonen
Data Scientist
Digia