”Aikuisopiskelu on todella antoisaa!”
· Blogi · Uratarinat · Milja Köpsi
Musiikkipedagogi ja IT-tradenomi
Leena Hirvonen on ammatiltaan musiikkipedagogi sekä sellonsoiton ja musiikin hahmotusaineiden opettaja. Hän opiskelee Karelia-ammattikorkeakoulussa toista vuotta IT-tradenomiksi. Leena kiinnostui IT-alasta käytyään pedagogeille tarkoitetun ohjelmointikurssin, jossa kerrottiin yleisesti ohjelmoinnista ja IT-alasta. Kurssi sai Leenan toivomaan, että hän olisi tiennyt IT-alan yllättävän laajoista mahdollisuuksista jo aikaisemmin. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, joten Leena vaihtoi kurssin kannustamana suuntansa kohti IT-tradenomin opintoja. Leenan tulevaisuuden haaveena olisi mahdollisuus yhdistää molempien ammattiensa parhaat puolet työelämässä. Se, miten musiikki yhdistyy teknologiaan, on vielä auki, mutta aika näyttää. Leena on erityisen kiinnostunut musiikkisovellusten tekemisestä sekä opetuksen pelillistämisestä.
Parasta alassa on mahdollisuus jatkuvaan kehittymiseen ja uusien asioiden löytämiseen. Se voi kuitenkin olla myös haaste, sillä alalla ei ole koskaan valmis, vaan epävarmuutta ja oman ymmärryksen rajallisuutta on opittava sietämään. Leena on kuitenkin varma, että kokemuksen myötä asiat vielä aukenevat, ja oppimishaluinen asenne sekä halu ottaa asioista selvää ovat avainasemassa. Leena on luonteeltaan kehittäjä ja ideoija, joka miettii mielellään erilaisia tapoja parantaa, soveltaa, yhdistellä ja ratkaista asioita. Leena ymmärtää sekä loogisen että luovan puolen, ja IT-ala on yllättänyt hänet luovuudellaan. On mahtavaa, että alassa ongelmanratkaisu ja päättely kohtaavat luovuuden.
Leena erottuu alalla musiikin alan kokemuksellaan sekä pedagogin pätevyydellään. Hänen ammatillinen ja harrastuspohjainen musiikkitaustansa kattavat kaikenlaiset musiikkihommat laulamisesta eri instrumenttien soittamiseen ja kappaleiden tekemiseen sekä äänittämiseen. Hänellä on myös työkokemusta ulkomailta muun muassa vapaaehtoistyöstä kehitysvammaisten parista, mikä on avartanut näkemystä monille erilaisille tavoille tehdä asioita sekä auttanut sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin.
Oma kiinnostus ja läheisten tuki ovat avainasemassa
Alalle opiskelemaan pääsy onnistui yhtä helposti naisena kuin miehenä, ja vaikka ala onkin edelleen miesvaltainen, sukupuolten väliset erot tasoittuvat jatkuvasti, ja alalla on koko ajan enemmän ja enemmän naisia. Onneksi varsinaisia lannistuskokemuksia ei matkan varrelle mahdu, mutta osa ihmisistä on yllättynyt Leenan alavalinnasta, mikä saa hänet toisinaan miettimään, onko hän oikea ihminen tälle alalle. On mahtavaa, että IT-alan tarvetta monimuotoisuudelle, erilaisista taustoista ja lähtökohdista oleville ihmisille sekä naisille painotetaan ja uutisoidaan julkisesti. Se vahvistaa omaa ajatusta alalle kuulumisesta ja toimii myös hyvänä perusteluna valintaa kummasteleville henkilöille. Mahdollisista lannistuskokemuksista huolimatta on tärkeää seurata omia kiinnostuksen kohteitaan ja sitä, mitä haluaa itse tehdä.
Myös muiden tarinat ovat keskeisessä asemassa ja vertaistuki auttaa ymmärtämään, että tämä todellakin on myös oma suunta. Leena on saanut paljon henkistä tukea ja kannustusta läheisiltään, mikä on ollut hänelle todella tärkeää. Mikäli Leena olisi kannustuksen sijaan kohdannut epäilyjä, olisi hän varmasti miettinyt valintaansa enemmän. Perheellisenä ihmisenä on lisäksi mahtavaa, kun lasten isovanhemmat ovat lähellä ja valmiita auttamaan lastenhoidossa, sillä opiskelun ja osa-aikaisen työn yhteensovittaminen on toisinaan aikataulullisesti haastavaa. Oma perhe ja muut tukiverkostot ovat ensiarvoisen merkittävässä asemassa.
Leena on huomannut, että aikuisena hän uskaltaa avoimemmin kysellä, mikäli ei ymmärrä jotakin. Nuorempana kysymisen kynnys oli korkeampi, mutta kun uskaltaa rohkeasti kysyä, saa myös vastauksia, minkä avulla oppii uusia asioita. Leena on kokenut aikuisopiskelun todella antoisaksi, sillä omat kiinnostuksen kohteet ovat paljon kirkkaammat kuin aikaisemmin. Opiskelu on paljon päämäärätietoisempaa aikuisella iällä, kun alla on työkokemusta, mikä auttaa suuntaamaan kohti omia kiinnostuksen kohteitaan sekä asioita, joita haluaa oppia.
Ohjelmoinnin osalta on mukavaa, että pieniä onnistumisen kokemuksia tulee jatkuvasti. Tosin myös epäonnistumisia joutuu kohtaamaan, mutta uusien asioiden oppiminen sekä se, kun saa asiat toimimaan, motivoivat eteenpäin. Onnistumiset palkitsevat ja vahvistavat tunnetta siitä, että on kannattanut tehdä töitä asioiden eteen. Mielenkiintoinen IT-ala on täynnä erilaisia työllistymismahdollisuuksia, joita ei välttämättä osaa edes ajatella. Ei kannata pelätä ollenkaan, vaikka aikaisempaa tietämystä ei olisikaan, tai IT-ala ei olisi ennestään tuttu, sillä kaiken pystyy oppimaan, jos vain motivaatiota löytyy. Jos ala kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti pyrkiä mukaan. IT-alalle lähteminen on fiksu veto!
Haastattelimme
Leena Hirvonen
Musiikkipedagogi
IT-tradenomiopiskelija
Karelia AMK