”On tärkeää ottaa kaikki mukaan!”
· Blogi · Uratarinat · Milja Köpsi
Ohjelmointia pelkäävästä pohjoismaiden suurimman tekoälyhankkeen pariin
Ada-Maaria Hyvärinen, tuttavallisemmin Ada, on tekoälykehittäjä Accenture Liquid Studion tekoälytiimissä. Työnkuvaan kuuluvat erilaiset tekoälyyn ja projekteihin liittyvät tehtävät, kuten koodaus, määrittely, datan käsittely ja tekoälysovellusten asiakastarpeisiin vastaaminen. Ada osallistuu parhaillaan ison suomalaisen julkishallinnon käyttöön tulevan tekoälyalustan tekemiseen, joka on tällä hetkellä pohjoismaiden suurin tekoälyhanke. On mahtavaa olla mukana projektissa, joka hyödyttää suomalaisia sekä Suomen valtion virastoja ja ministeriöitä. Ada viihtyy avokonttorissa, ja hänelle on tärkeää tulla toimistolle aina kun mahdollista. Toisaalta myös työympäristön muokattavuus, työtehtäviin vaikuttaminen sekä hyvä työergonomia, kuten istuma- ja seisoma-asentoon säädettävä, päänsärkyjä vähentänyt pöytä ovat viihtyvyyden kannalta keskeisessä asemassa. Työn luonne riippuu projektista. On mukavaa, kun samassa projektissa olevat henkilöt ovat yhteisessä projektihuoneessa, jossa voidaan selvittää projektin tavoitteet sekä jutella. Asiakaskohtaamisten osalta ensiarvoisen tärkeässä roolissa on hyvä puheyhteys asiakkaaseen. Hiljaisuuden tarpeessa voi puolestaan laittaa kuulokkeet päähän tai pitää etäpäivän.
Ada opiskeli matematiikkaa Helsingin yliopistossa. Hän ei ollut aikaisemmin kiinnostunut koodaamisesta, sillä hän ei tiennyt, minkälaista se on, vaan kuvitteli sen olevan todella tylsää. Koodausinto sai alkunsa kiinnostavalle logiikan kurssille osallistumisesta, mikä herätti ajatuksen tietojenkäsittelytieteen opiskelusta. Ada on aina pitänyt todella paljon kielistä, ja kiinnostus vain lisääntyi hänen saadessaan tietää kieliteknologian olemassaolosta eli kielen käsittelystä ohjelmoinnin avulla. Hän teki kandidaatin tutkintonsa matematiikasta ja jatkoi sivuaineenaan opiskelemaansa tietojenkäsittelyä maisterivaiheessa pääaineenaan valmistuen filosofian maisteriksi. Ada suoritti opiskelijavaihtonsa Ranskassa, jossa hän opiskeli tietojenkäsittelytiedettä. Kokemus oli raskas, sillä Lyonissa oli luvattua aloittelijaystävällistä tasoa huomattavasti korkeampi vaatimustaso, jonka perässä niin Adan kuin monen ranskalaisenkin oli vaikeaa pysyä; opettaja korosti ja odotti valmista ohjelmointiosaamista. Onneksi Ada antoi tietojenkäsittelylle uuden mahdollisuuden Suomessa, ja positiiviset kokemukset auttoivat löytämään ohjelmoinnin ilon jopa niin, että hän olisi halunnut tehdä Java-kurssin tehtäviä ollessaan kavereidensa kanssa Kreikassa lomalla.
Liveroolipelaamista, kilpaohjelmointivalmennusta ja hauskoja projekteja
Utelias Ada on kiinnostunut monenlaisista asioista, kuten matematiikasta, kielistä ja historiasta. Aikaisemmin hän soitti pitkään konserttikannelta. Nykyään hän harrastaa japanilaista naginata-taistelulajia, luovaa kirjoittamista sekä liveroolipelaamista. Ada käy aktiivisesti peleissä pelaajana sekä järjestää itse pelejä, mikä kehittää tapahtumanjärjestämistaitoja ja kokonaisuuksien hallintaa. Hän on aktiivisesti mukana myös Suomen kilpaohjelmointivalmennuksessa tapahtumanjärjestäjänä sekä ohjaajana matkoilla pitämässä huolta Suomen joukkueesta. Kilpaohjelmointi on vähän tunnettu ohjelmointiin liittyvä harrastus, jonka parissa erityisesti naisia on globaalisti todella vähän. Siinä pyritään löytämään algoritmisia ratkaisuja, joten se sopii hyvin pulmista ja matematiikasta kiinnostuneille. Netissä on kaikille avoimia lyhyitä ja intensiivisiä kilpailuja, joten mukaan voi tulla kuka vain esimerkiksi venäläisen codeforces.com-sivun kautta. Kilpailuihin on todella kivaa osallistua, ja niiden jälkeen voi oppia lisää käymällä läpi muiden ratkaisuja.
Ada on päässyt mukaan myös erilaisiin hauskoihin projekteihin. Ollessaan kesätöissä kieliteknologia-alan yrityksessä hän pääsi tuottamaan innovatiivisesti Susikoira Roi -vitsien loppuhuipennuksia kesätapahtumaan. Vitsiä edeltää pitkä tarina, jonka loppuhuipennuksena on tietyssä muodossa oleva sopiva sananmuunnos. On hauskaa miettiä tarinan aikana, mitkä sanat lopullisesta vitsistä löytyvät. Ada pääsi myös ohjelmointiprojektiin luomaan automaattisesti tekoälyn avulla liveroolipelin hahmoja roolipelitapahtumaan. Aikaisemmin hän on työskennellyt kieliteknologia-alan yrityksessä datan pyörittelyn parissa sekä Helsingin yliopistolla tutkimusavustajana tutkimusryhmässä, jonne hän teki gradunsa. Myös opiskeluaikainen ravintolassa työskentely on ollut hyödyllinen kokemus. Tulevaisuudessa Ada haluaisi suuntautua tekoälyn lisäksi kieliteknologiaan sekä kasvattaa asiantuntemustaan luonnollisen kielen käsittelyn kentällä.
Pienillä askelilla kohti parempaa maailmaa
Ada asuu yhdessä poikaystävänsä kanssa Helsingissä, jossa myös Adan lapsuuden perhe asuu. Adan poikaystäväkin on ohjelmoija, joten myös kotona vapaa-ajalla tulee juteltua ja opittua paljon uutta ohjelmoinnista. Myös kaverit ovat todella tärkeitä. Oli iso muutos siirtyä yliopistosta työelämään, kun yhtäkkiä koulukavereita ei nähnytkään päivittäin. Ada onkin opetellut sopimaan erikseen tapaamisia kavereidensa kanssa sekä pitämään enemmän yhteyttä sähköisesti myös muiden kuin Ranskasta vaihdosta jääneen kaverinsa ja ulkomaille muuttaneiden kavereidensa kanssa. Ada on saanut paljon tukea perheeltään sekä opiskelijayhteisöltä, jonne oli helppo mennä mukaan. Hän on pitänyt työpaikan ilmapiiristä; tietynlainen ammattirooli pysyy yllä eri tavalla kuin yliopistossa.
On mukavaa keskustella muiden IT-alalla olevien ihmisten kanssa heidän tavoistaan tehdä töitä sekä pohtia sitä, miten töissä voisi olla kivempaa. Haastavaa puolestaan on muodostaa kokonaiskuvaa opittavista asioista, sillä on niin paljon kaikkea, mistä ei vielä tiedä mitään. Aikaisemmin Ada oli suorittaja, mutta viime aikoina hänen priorisointikykynsä on kehittynyt. Yliopistossa hän oli tekemisissä nerokkaiden ihmisten kanssa, jotka käyttävät todella paljon aikaa tekemiseen suorittamisen sijaan sisäisen motivaationsa ohjaamana. Ada haluaakin keskittyä myös itse asioihin, joista hän on aidosti sisäisesti motivoitunut. Hän on saanut paljon irti juttelemalla muiden kanssa, ja avun kysymiseen on suhtauduttu positiivisesti. IT-alalla saattaa olla ihmisiä, jotka antavat itsestään tietäväisen ja varman kuvan, mutta he, jotka tietävät eniten, auttavat ja näyttävät osaamistaan puhumisen sijaan käytännössä.
Ada haluaa ottaa kaikki mukaan, jotta kaikilla olisi hyvä ja turvallinen olo sosiaalisissa tilanteissa. Hänelle on tärkeää, että maailma olisi parempi paikka. Hän käykin efektiivisen altruismin keskustelupiirissä pohtimassa, mitkä toimenpiteet olisivat kaikista tehokkaimpia kärsimyksen vähentämiseksi ja maailman tilan parantamiseksi. On kiinnostavaa keskustella mukana olevien laskuja tekevien koodarien ja muiden erilaisilla osaamisilla varustettujen osallistujien kanssa, mihin toimenpiteisiin resursseja kannattaisi käytännössä suunnata. Liveroolipelaamisen kautta Ada pohtii lisäksi yhdessä Suomessa olevan yhteisön muiden jäsenten kanssa sosiaalista oikeudenmukaisuutta; miten erilaisissa tilanteissa olevat ihmiset huomioidaan peleissä. On mahtavaa, että myös IT-alalla on nostettu paljon esiin erilaisia tasa-arvokysymyksiä. Yhdessä pohtimalla ja oppimalla muilta päästään pitkälle! IT-ala on hyvä valinta, tervetuloa mukaan!
Haastattelimme
Ada-Maaria Hyvärinen
Tekoälykehittäjä
Accenture Liquid Studio