‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

Neuroepätyypillisyys tuo monipuolisuutta myös työhön – haasteet ja vahvuudet huomioimalla

· Blogi · Pehmeät taidot · Tuuli Pitkänen

Nepsy-termiin on viime aikoina törmännyt lähes kaikkialla. Olen seurannut mielenkiinnolla laajenevaa keskustelua nepsy-piirteistä, niiden vaikutuksista sekä huomioimisista työelämässä ja rekrytoinnissa, sekä myös piirteiden tuomista haasteista. Itse olen erityisherkkä, mutta tällä hetkellä myös nepsy-tutkimuksissa.

Nepsy tarkoittaa synnynnäisiä neuropsykiatrisia erityispiirteitä tai ominaisuuksia. Eri yhteyksissä saatetaan puhua myös neuropsykiatrisista haasteista, vaikeuksista tai häiriöistä. Myös neuroepätyypilliset-termiä tai neurokirjoa käytetään. Käytännössä nepsyllä tarkoitetaan esimerkiksi autismikirjoa, ADHD:ta, Touretten syndroomaa, aistiyliherkkyyttä, tic- eli nykimisoireita tai muita aivojen kehityksellisiä ominaisuuksia.

Erityisherkkyys ei varsinaisesti kuulu nepsy-kirjoon, koska se on hermostollinen ominaisuus. Erityisherkkyydessä ja neuropsykiatrisissa piirteissä on kuitenkin paljon samaa, ja erityisherkät voivat olla nepsyjä ja toisin päin. Erityisherkkyyteen kuuluu usein esimerkiksi aistiyliherkkyyttä, kuormittumista ärsykkeille, keskittymisvaikeuksia, vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa, levottomuutta ja väsymystä. Toisaalta myös sitä luovuutta, mielikuvitusta, laajaa havainnointikykyä sekä tunne- ja aistimaailman suurta kirjoa. Kaikki johtuen niistä signaaleista, joita erityisherkkä saa ympäristöstään.

Laaja joukko erilaisia piirteitä ja ominaisuuksia

Itseäni on ensinäkin ihmetyttänyt se, että terminä nepsystä tunnutaan usein puhuvan, kuin kaikki automaattisesti tietäisivät mitä se tarkoittaa. Toisekseen sanana se on henkilökohtaisesti vähän ärsyttänyt alusta saakka – vaikkakin se muotoutuu suuhun helpommin kuin neuropsykiatrinen erityispiirre. Kolmannekseen termi on alkanut saada ihmisissä reaktioita kuin vuosien takaiset kesähitit – alkuun sen kuulemista radiosta odottaa innolla, sitten alkaa vähän kyllästyttää ja lopulta vaihtaa jo kanavaa kokonaan.

Toivon todella, ettei tämä keskustelu ole mikään one-hit-wonder. Aiheen tuominen laajempaan tietoon, eri piirteiden huomioiminen, tasa-arvo ja syrjimättömyys on ensisijaisen tärkeää. Tässä voi piillä myös varjopuolia, mihin olen valitettavasti jo törmännyt; olen kuullut autisti-termiä käytettävän haukkumasanana, nepsy-piirteille on alettu huokailemaan (“aha, tuollakin on nyt joku erityishuomiota vaativa juttu”), puhutaan “trendikkyydestä” lääketieteellisten diagnoosien kohdalla ja myös käytetään valheellisesti hyväksi nyt paremmin tunnettuja piirteitä, vaikkei niitä itsellä olisikaan (ilmeisesti jonkinlaisen hyödyn tai huomion saavuttamiseksi).

Neuropsykiatrisia piirteitä ei myöskään voi niputtaa yhteen pinoon – kyseessä on laaja joukko erilaisia diagnooseja, joiden sisältäkin löytyy valtava kirjo eri muotoja ja vaikeusasteita. Saman diagnoosin saaneet henkilöt voivat kokea samat asiat hyvinkin eri tavalla ja toimia eri tavoin. Lisäksi virallisiin tutkimuksiin voi olla todella vaikea päästä ja ne kestävät pitkään, kuukausista jopa vuoteen.

Ulkoinen ja sisäinen maailma

Usein henkilö itse tai hänen lähipiirinsä tietää, ainakin jollain tasolla, mistä on kyse, vaikkei virallista diagnoosia olisi saanutkaan. Tai sitten vuosien kamppailun jälkeen vasta saa selityksen kaikelle. Henkilö voi kokea syyllisyyttä, “vääränlaisuutta”, sopeutumattomuutta ja jatkuvaa ponnistelua pärjätäkseen. Diagnoosi voi olla usein helpotus, mutta vaatia myös sopeutumista.

Olen itse lievästi allerginen supervoima-tyyppisille muotoiluille, vaikka haluan itsekin keskittyä enemmän omien piirteideni erityisiin vahvuuksiin niiden haasteiden sijaan. Vahvuuksiani kun ovat esimerkiksi erityisen luova ja vahva sisäinen maailma sekä mielikuvitus, heittäytymiskyky, empaattisuus ja toisen asemaan asettautumisen kyky, tunneäly, visualisointi ja havainnointikyky.

Kyllä, ne antavat minulle paljon voimaa ja koen oman sisäisen maailmani hyvin rikkaaksi. Mutta sitten on se toinen puoli. Maailmaa ja yhteiskuntaa ei ole rakennettu epätyypillisyyksiä huomioiden. Vahva sisäinen maailma ajaa joskus ulkoisen maailman yli ja toisin päin. Jos on päällä sisäinen pienikin myllerrys, voi olla vaikea saada kiinni ulkoisista asioista, koska ne menettävät pääni sisällä merkityksensä. Heittäytymiskyky voi aiheuttaa liiallista impulsiivisuutta ja myös vaikeutta sanoa ei. Myönnyn yleensä kaikkeen ja kadun jälkikäteen.

Ulkoinen maailma taas on joskus todella liikaa. Kirkkaat valot, äänet, melu, ihmismassat. Neurotyypillisten voi olla mahdoton ymmärtää, mikä kaikki vaikuttaa neuroepätyypillisten ihan jokapäiväiseen elämään. Joskus sen huomaa itsekin vasta jälkikäteen, kun ei kestä enää ääniä tai valoja eikä kykene välttämättä enää puhumaan. Itselleni tätä tapahtuu usein, iltakahdeksan jälkeen alan änkyttämään. Oireet ovat yleensä hyvinkin fyysisiä.

Haarniskoja ja maskaamista

Sosiaalisuus on henkilökohtaisesti suurin kompastuskiveni: olen sosiaalinen introvertti, joka voi yhdessä hetkessä selittää kolmea asiaa yhtä aikaa, nauraa, laulaa ja heittää vitsiä tutuille sekä tuntemattomille, toisessa hetkessä piiloutua nurkkaan kuulokkeiden taakse kuuntelematta oikeasti yhtään mitään, koska ei kestä edes musiikkia saati, että joku tulisi juttelemaan. Joskus en saa yksinkertaisesti sanaa suustani, jos olen vaikka nukkunut huonosti tai jokin stressaa.

Välillä rakastan olla sosiaalinen, käydä toimistolla ja kissanristiäisissä. Välillä suorastaan vihaan kaikkea sitä, en siedä mitään ja haluan vaan piiloutua sängyn alle. Olen vuosien saatossa oppinut maskaamaan eli jäljittelemään neurotyypillisiä piirteitä ja tapoja. Minusta ei välttämättä ulospäin huomaa mitään “erikoista”, mutta sisälläni saattaa olla käynnissä valtava signaalien ja oman reitin löytämisen pyörremyrsky. Se on kuin vetäisi ylleen keskiaikaisen haarniskan. Se painaa ja siinä on vaikea liikkua, mutta se myös tavallaan suojaa. Mutta kun sen haarniskan riisuu päältään, on niin valtavan uupunut. Koita siinä ny sitten, supervoimii, jee.

Omassa työssäni yksi suurimpia vahvuuksia on se, että kykenen näkemään asioita niin monelta eri kantilta ja havainnoimaan niin paljon. Tunnen paljon ja tunnen voimakkaasti, koska aivoni saavat signaaleja joka suunnasta taukoamatta. Viikoittain havahdun siihen, että no pitikö nyt tuokin asia mennä kertomaan ääneen. Käyn niin sanotusti kierroksilla ja siitä voi myös välittyä vääränlainen kuva ulkopuolisille. Sitten on hetkiä, kun uppoan omiin aivoihini ja minun on vaikea edes puhua. Ammatillisesti tunnen usein olevani joko liikaa tai liian vähän. Monikulmioinen palikka, joka ei millään uppoa siitä tasasivuisesta reiästä.

Yksinkertaisuutta + monimutkaisuutta = monipuolisuutta

Joudun opettelemaan jatkuvasti uusia, itselleni toimivampia toimintamalleja. Vasta nyt aikuisena olen ymmärtänyt, että en ole mitenkään vääränlainen, olen omanlainen. Okei, en välttämättä voi edelleenkään itkeä joka kerta, kun minua alkaa itkettää (tähänhän riittää hyvin pienet asiat) tai painua toimistopöydän alle viltin kanssa piiloon ja sanoa, että nyt ootte kaikki sit hiljaa ja sammuttakaa valot.

Puhutaan paljon siitä, että kannustetaan tuomaan omia nepsy-piirteitä enemmän esille. No miten sanoitan esimerkiksi, että:

  • Tänään mulla on mykkä-päivä, mutta pystyn kyllä toimimaan erinomaisen hyvin kirjallisesti.
  • En voi tulla toimistolle, koska sosiaaliset tilanteet aiheuttaa just nyt hirveesti kuormitusta, mutta huomenna ehkä ei aiheuta. Tai sit aamulla oon ihan ok, mutta joudun lähtemään kesken päivän kotiin, koska joku puhui kovaa puhelimeen.
  • Nukuin vähän huonosti, joten olo on vähän levoton, en kykene istumaan paikoillani tai heilun edes takaisin.
  • Jännitin tätä uutta tilannetta niin paljon, että olen stressannut kolme päivää ja olen aika väsynyt. Vaikka tein etukäteen päässäni suunnitelman ja otin selvää, keitä tilanteessa on, laitoin muistutuksen alkamisajankohdasta, mietin eri skenaariot ja vaihtoehtovastauksia erilaisiin kysymyksiin (ja kirjoitin kaikista muistiinpanot, etten vahingossakaan unohda mitään).
  • Omassa elämässä jokin erikoistilanne päällä, joten loogisesti en muista mitään, en edes tietokoneen salasanaa. Kirjoitan sen kolmesti väärin ja tietokone lukittuu.
  • Joudun lukemaan tämän tekstin viiteen kertaan, koska lauseet, sanat ja kirjaimet hyppii edes takaisin. Päässä – siitä tulee pässi, tauko – sen luen tauluna, keskiaikainen – jotenkin siitä muodostui keskilaiska. Siltä joskus tuntuukin, keskilaiskalta, vaikkei siihen ole mitään syytä.
  • Tunnen jatkuvasti olevani vääränlainen. Hoen mantraa, “et ole vääränlainen, olet omanlainen”. Yritän uskoa siihen.
  • Tunnen usein väsymystä – sillä oikeasti myös väsähdän varmasti keskivertoa herkemmin. En sille voi mitään. Saako ottaa päikkärit?
  • Mutta oon myös hirveen hyvä asioissa, missä monet ei todellakaan oo. Ihan päällikkö. Mutta karsastan sanomasta itseäni päälliköksi, etten vaan vaikuta ylimieliseltä. On kato vähän kiltin tytön ja huijarin syndroomaa.

Yksinkertainen, monimutkainen nainen. Niin paljon haasteita, joista monilla ei ole hajuakaan, ja silti meitä on niin paljon. Ja voi sentään, kun ne vahvuudet osataan huomioida ja ne pääsee valloilleen! Silloin on flow päällä, saa tehtyä monen päivän hommat yhden työpäivän aikana, koska kaikki vaan loksahtelee paikoilleen. Se on kuin päänsisäinen tetris, ihan konkreettisestikin, koska visualisoin asiat niin vahvasti. Kun haasteet osataan huomioida ja poistaa niiden tuomat esteet, voin olla aivan pysäyttämätön, pitelemätön, voittamaton. Alexa, play Unstoppable by Sia!

Liekö sit supervoimii – mut kyl me ollaan teräsmuijii.

3 responses to “Neuroepätyypillisyys tuo monipuolisuutta myös työhön – haasteet ja vahvuudet huomioimalla”

  1. Tuikku says:

    Ihanaa kun uskalletaan olla sitä mitä ollaan tuntematta huonommuuden tunnetta. Kukaan ei ole toista parempi tai huonompi ihmisenä.

  2. Karoliina says:

    Siis en kestä! Kiitos tästä tekstistä!
    Mä oon “aina” kokenut olevani erilainen ja ehkä erityinen. Oon yrittänyt etsiä psyk puolelta jotain diagnoosia itselleni mikä mut selittää, ja nyt ihan vasta käsiini tipahti tämä neuroepätyypillisyys ja mun maailma aukeni. – Mitä enemmän luen, sitä enemmän ymmärrän paitsi itseäni, myös muita.

  3. K says:

    Oh, niin tuttua! Kiitos! On ihanaa ja tärkeää kohdata kaltaisensa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *